torstai 22. heinäkuuta 2010

Identiteettien ongelma - eli ollako vai eikö olla hippi




Kesän kuumat uutiset alastomista hipeistä metsissä sai minut ankarasti pohtimaan omaa hippeyttäni. Niin hipiksi kun itseni koenkin, en välttämättä innosta hihkuen syöksy metsiin halailemaan puita ja muita hippejä. Lisäksi olen ollut huomaavinani erinäisissä ironisissa keskusteluissa että hippeys ei välttämättä ole mitään kovin arvostettavaa aikuisten maailmassa, pikemminkin se koetaan jonkinlaiseksi jäänteeksi historiasta, tai yksilön omasta lapsuudesta. Hippeys on jotain naiivia ja sinisilmäistä, kuten kaiketi myös esimerkiksi onnellisuus, rakkaus tai empatia. Ei aikuisten maailmassa sellaista ole!

Wikipediassa todetaan että:
Alkuperäisen hippiliikkeen perintöä on nähtävissä monissa myöhemmissä ilmiöissä, kuten esimerkiksi 1980-luvun rauhanliikkeessä sekä nykyajan vihreässä liikkeessä, eläinoikeusliikkeessä ja feminismissä.
Hippeys löytynee siis sekä omasta historiastani, että minulle tärkeiden liikkeiden historiassa (mikä voidaan kyllä taatusti kyseenalaistaa moneltakin eri kannalta). Seuraava kysymys sitten onkin se, minkä verran omaa hippeyttä kannattaa tuoda julki missäkin tilanteessa?

Vakavasti otettava poliitikko ei nimittäin voi olla hippi, kuten olen antanut itselleni kertoa. PAITSI jos on riittävä määrä hippejä jotka äänestävät poliitikkoa. Joku saattaa kuvitella että asiantuntijuus on se joka painaa erilaisissa äänestyksissä (ja ehkä raha), mutta ei. On tehty erilaisia tutkimuksia äänestyskäyttäytymisestä ja äänestäjäprofiileista ja huomattu että tietyn tyyppiset ihmiset äänestävät tietyn tyyppisiä ehdokkaita. Ihmiset äänestää itseänsäkaltaisia ehdokkaita tai sellaisia jotka saadaan markkinoitua tosi houkuttelevina tyyppeinä. Sitten vaan etsimään listoille erilaisia profiileja jotka ottavat haltuunsa eri äänestäjäklusterit. Simple as that! Yksi hippi sopii sekaan varsin hyvin, ainakin keräämään ääniä hipeiltä, joskaan ei ehkä pääsemään läpi eduskuntaan, kunnanvaltuustoon, tai mihin ikinä pyrkiikään.

Tähän liittyy myös se, että vaalikoneissa on yhä enemmän kysymyksiä tyyppisesti "käytkö kirkossa" tai "juotko olutta"? Onhan se paljon kiinnostavampaa kun se miten kohdentaisi verojen kiristystä tai miten kehittäisi kehypolitiikkaa. Äänestäjällä kun saattaa olla enemmän mielipiteitä ensimmäisiin kuin jälimmäisiin kysymyksiin.

Toimin vaalipäällikkönä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa eikä onneksi oma identiteettini ole tällä erää kilpailutettavissa, muokattavissa, varastettavissa tai siirrettävissä. However, joudun miettimään kuinka paljon haluan olla mukana tekemässä sitä omalle ehdokkaalleni. Luotan kuitenkin hänen arvostelukykyyn tässä asiassa.


Toisaalta en myöskään tiedä tunnistanko itsessäni koskaan niin "vakavasti otettavaa poliitikkoa", että sitä hippeyteni vaarantaisi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti