sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Kesäkirjasto





Kesäloma alkaa kääntyä lopuilleen ja tässä vaiheessa on hyvä kirjata ylös muutamia oivalluksia ja löytöjä mitä tämän kesän aikana on tielle osunut. Valmistuin helmikuussa kasvatustieteiden maisteriksi ja koska edeltäneet neljä vuotta luin hyvin tiiviisti vaan alan teoksia ja artikkeleita, päätin että ennen työelämään siirtymistä aion keskittyä lukemaan kaunokirjallisuutta. Sen myös tein, ja nyt luettujen kirjojen lista on kasvanut jo yli kuuteenkymmeneen. En ole tainnut jättää montaakaan lainaamaani kirjaa lukematta, tosin Barack Obaman Rohkeus toivoa jäi auttamattomasti kesken, vaikka mielenkiintoinen olikin. Ensimmäinen oivallus on ollut se, että koskaan enää en anna tulla näin pitkää taukoa lukemiseen: lukeminen ruokkii lukemista, ja koska lukunopeuteni on melko rivakkaa, se ei vie aikaa kuten kuvittelisi. Toisaalta lapset voivat olla tästä asiasta eri mieltä..

Tässä kohden täytyy todeta että suurin apu lukemistolleni on ollut Jäppilän kirjasto ja sen mahtava työntekijä Anneli Kaipainen, joka erehtymättömällä tarkkuudella tilaa pikkuiseen sivukirjastoon toinen toistaan parempia kirjoja, jotka odottaa hyllyissä lainaajaansa. Olen asioinut tässä kirjastossa aina. Kun olin pieni äitini haki meille samasta kirjastosta, samalta työntekijältä kirjoja kun makasimme koko sisarusparvi oksennustaudissa kotona. Äiti pyysi, että "saisinko pinon sellaisia kirjoja mitä meidän tytöt ei ole vielä lukeneet?" Ja hän sai, juuri sellaisia. Toinen oivallukseni (joskaa ei ihan uusi) on siis se, että kirjasto todella on pienen kylän keskus ja sydän, ei ihmiset "turhasta" valita ja nouse barrikadeille kun lähikirjastoverkostoa uhataan supistaa vuosi toisensa perään.

Mitä sitten olen lukenut? Todella paljon suomalaista kirjallisuutta, mikä ei ollut lainkaan suunniteltua. Näin vain kävi ja hyvä niin: olen saanut todeta että meillä on aika paljon lahjakkaita kirjoittajia tässä maassa. Myöskin olen lukenut useampia kirjoja samoilta kirjailijoilta. Huomaamattani yksi kirja on johtanut toiseen, ja kun alun perin oli tarkoitus lukea vain yksi teos, vaikkapa Kjell Westön Missä kuljimme kerran, pian huomasin lukevani koko Helsinki-sarjan, myös kirjat Leijat Helsingin yllä, Älä käy yöhön yksin ja Isän nimeen, joka tosin on yhä kesken. Nuo kirjat tulee ehdottomasti lukea kesällä ja mielellään Helsingissä. Itse luin kirjoja maalla, mutta neljä vuotta Helsingissä asuneena pystyin näkemään paikat mielessäni ja ne palasi mieleeni entistä kirkkaampina. Näistä kirjoista opin myös jotain sukupolvien ketjuista, sekä Suomen historiasta että kaikkien ihmisten mukanaan kantamasta historiasta, sukurasitteista, katkeruudesta ja heikkoudesta. Opin inhimillisyyttä.

Toinen kirjailija joka ansaitsee oman nostonsa on Risto Isomäki. Häneltä luin nurinkurisesti alkuvuodesta uusimman kirjan Jumalan pikkusormi. Tämän jälkeen aloin peruuttaa taaksepäin, niin että nyt viimeiset lukemani kirjat häneltä on Herääminen, Kristalliruusu ja Gilgamezin tappio. On mielenkiintoista lukea nurinkurin kehitys scifi-kirjallisuudesta ympäristökatastrofeihin. Pahinta on se, että sitä haluaisi ajatella että kaikki nämä on yhtä epätodennäköisiä tapahtumia: niin se että avaruusoliot käyttävät kuuta tukikohtana kuin myös se että pohjoismantereen jäätiköt alkavat sulaa ilmastonmuutoksen seurauksena. Itse asiassa pahinta on se, että monet yhä ajattelee näin.

Kolmas suomalainen kirjailija: Tove Jansson. Olen lukenut lapsille kerta toisensa jälkeen Taikatalvea ja Vaarallista Juhannusta, mutta aikuisten kirjoihin en ollut koskenutkaan. Tämä menetys on nyt korjattu ja uskallan ehkä sanoa että novellit ovat jopa vielä mielenkiintoisempaa, terävämpää ja ajatuksia herättävämpää tekstiä kun muumimaailman teokset. Omaelämäkerrallinen Kuvanveistäjän tytär sai pohtimaan paitsi omaa elämänkulkua, myös sitä miten ja mistä taide rakentuu. Tämän kirjan pohjalta mietin myös paljon sukupuolirooleja ja vanhemmuutta. Onko isät todella aina tyttärille niin rakkaita, vaikka miten äyskisivät ja paiskoisivat menemään? Onko nainen yhä lahjakas hiljaa ja rauhassa kun taas miehen lahjakkuudesta tehdään suurensuuri numero? Haluaisin ajatella että ei, mutta liian monet esimerkit elävästä elämästä todistaa yhä toista.

Neljäs suomalainen kirjailija: Laura Honkasalo. Jälleen nurinkurisesti aloitin uusimmasta kirjasta Eropaperit. Toisaalta haluaisin suositella kirjaa kaikille vanhemmille, tuleville vanhemmille, seurusteleville ihmisille, kaikille. Toisaalta haluaisin sanoa että älkää ikinä lukeko tätä kirjaa! Välillä avioeron tuskaisuus ja se miten se lasten silmille heitettiin sai miettimään että tässä nyt kyllä liioitellaan todella pahasti, eihän se oikeasti varmasti voi olla tällaista. Kun kuitenkin sitten mietti niitä paria tuhatta huoltajuuskiistaa mitä oikeudessa vuosittain käsitellään, niin ehkä todellisuus on kurjempi kuin haluaisi uskoa. Voin todella pahoin lukiessani kirjaa ja halu suojella lapsia kaikelta pahalta maailmassa nosti voimakkaasti päätään minussa. Tykkään todella paljon Honkasalon tavasta kirjoittaa ja siitä miten hän vähäeleisesti, pienillä piirroilla kuvaa todella osuvasti ihmisten - niin isojen kuin pientenkin - tunteita ja kokemuksia.

Jotta tämä kirjoitus ei venyisi ihan tolkuttomasti, nostan loppuun viimeiseksi lukemani kirjan, myöskin Honkasalolta eli Sinun lapsesi eivät ole sinun. Ihan mielettömän ihana kasvukuvaus Nellistä joka on kasvanut taistolaiskodissa, samoillut samanhenkisten ihmisten kanssa ilmaisutaidon lukiossa ja etsii omaa paikkaansa muuttuneessa maailmassa nuorena aikuisena. Olen nyt kaksi päivää hoilannut täyttä kurkkua "Kenen joukoissa seisot!!.." ja suunnitellut lasten lähettämistä pioneerileirille. Lapset tahtoo rauhaa!!!

Ps. Ensi kesänä varmasti luen Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, joka oli nytkin lukulistalla, mutta jostain syystä vieläkin jäi lukematta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti