lauantai 23. lokakuuta 2010

Miksi seurakuntavaaleihin?





Moni on esittänyt minulle otsikon mukaisen kysymyksen: miksi halusin asettua ehdolle seurakuntavaaleissa? Viime aikojen kirkostaeroamiskäyriä katsellessa ja melko värikästä homokeskustelua kuunnellessa, olen joutunut miettimään vastaustani tarkkaan. Toisaalta voisin muotoilla edellisen lauseen pikemminkin niin että olen saanut miettiä vastaustani tarkkaan.

Vielä laittaessani nimeni listaan asia oli minulle itsestään selvä. Kuulun evankelis-luterilaiseen kirkkoon, olen siten osa seurakuntaa, miksi en siis haluaisi olla mukana vaikuttamassa siihen millainen minun seurakuntani on, millaista toimintaa se järjestää ja mihin panostaa. Kuten aiemmin kirjoitin, olen seurannut seurakuntapolitiikkaa koko ikäni äitini aktiivisesta poliitikkourasta johtuen. Olen nähnyt läheltä sen raadollisuuden, mutta myös palkitsevuuden.

Minua pyydettiin ehdokkaaksi vuonna 2008 Jyväskylän kunnallisvaaleissa, mutta en lähtenyt tuolloin ehdolle. Koin, etten ole vielä valmis hyppäämään kunnallispolitiikan syövereihin, mutta jo tuolloin alkoi takaraivossani kyteä ajatus, että seurakuntapolitiikka voisi hyvinkin olla minulle luonteva tapa alkaa ottaa vastuuta yhteisistä asioista. En siis epäröinyt hetkeäkään nyt kun mahdollisuus ehdokkuuteen avautui.

Monet ystäväni eivät kuulu kirkkoon, tai ovat viimeistään nyt syksyn aikana eronneet. Ymmärrän heidän ratkaisunsa. Mikäli ihminen on kuulunut kirkkoon tavan vuoksi, ilman minkäänlaista vakaumusta ja sitten seuraa miten kyseisen instituution edustajat suoltavat suustaan todella ala-arvoista ja ihmisarvoa alentavaa tekstiä, on varsin luontevaa erota kyseisestä instituutiosta. Olen itsekin pohtinut tasaisin väliajoin, onko kirkko todella minun kirkkoni. En voi allekirjoittaa kaikkia kirkon kantoja, tai kantoja joita ihmiset esittävät kirkon nimissä. Uskon ihmisten tasa-arvoisuuteen, myös Jumalan kasvojen edessä (lue: avioliittoon vihkittäessä). En usko että seksuaalinen suuntautuminen määrittelee ihmisen hyvyyden tai pahuuden. En myöskään pidä siitä miten iloisesti politiikka ja uskonto sotketaan yhteen kyseisessä keskustelussa. Arvostamani poliitikko Sini Terävä puki tämän minua paremmin sanoiksi blogissaan.

Koen olevani ehdolla seurakuntavaaleissa kuitenkin poliitikkona. Siksi vierastin esimerkiksi vaalikoneen kysymystä kuulunko johonkin herätysliikkeeseen. Jos nyt jotakuta kuitenkin kiinnostaa ja mietityttää uskoni laatu, voin kertoa että en todellakaan kuulu mihinkään herätysliikkeeseen. Uskovien seurassa olen pakana, pakanoiden seurassa uskovainen. Väittelen ekologien kanssa älykkään suunnittelun mallista ja vaihdan puolta keskustellessani kreotinistien kanssa. Olen epävarma, en osaa päättää kantaani keskeisiin teologisiin kiistoihin. Tulkitsen raamattua tavoilla, joita moni ei varmasti hyväksy. Uskon rakkauteen kaiken muun ylittävänä teesinä. Koko uskonto ja sen Jumala ON minulle rakkaus. Kuka haluaa heittää ensimmäisen kiven? Kuka haluaa sanoa että minun Jumala ei ole evankelis-luterilaisen kirkon Jumala?


Tästä johtuen en eroa kirkosta. En ennen kun olen itse todennut omien kantapäitteni kautta ettei se ole minun kirkkoni. Aion tehdä parhaani jotta kirkko päivittäisi oppinsa 2010-luvulle, siirtäisi painopistettä kirjasta rakkauteen, pitäisi hyvää huolta heikommista ja hädänalaisista. Ottaisi tiukasti kantaa yhteiskunnallisiin asioihin: sortoon, epätasa-arvoon, köyhyyteen, turvapaikanhakijoiden käännyttämisiin, tuloerojen kasvuun, luonnon tuhoamiseen ja ympäristön riistämiseen. Ottaisi aktiivisen aseman tasa-arvon lisäämiseksi, ei sen vähentämiseksi. Minä otan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti