torstai 2. kesäkuuta 2011

Uudet tuulet puhaltaa

Aktiivisuuteni blogaajana on ollut valitettavasti heikompi kuin olisin toivonut. Yritän kuitenkin pitää yllä edes satunnaisesti tätä. Työvuosi alkaa lähestyä loppuaan (2 päivää!) ja kesäloman (eli työttömyyden) myötä siirryn uusiin kuvioihin etelä-Suomeen. Kyllä, tämä tarkoittaa myös sitä, että luovun kaikista luottamustoimistani Jyväskylässä ja keski-Suomessa, niin kirkkovaltuustossa kuin vihreissäkin.

Luopuminen ei oikeastaan tunnu kovinkaan raskaalta, hieman haikealta kyllä. En ole kokenut luottamushenkilötoimintaa Jyväskylän seurakunnassa kovin mielekkääksi. Keskustelukulttuurin uudistaminen esimerkiksi alueneuvostossa on tuntunut pään hakkaamiselta seinään, ainakin mitä tulee seksuaalivähemmistöjen asemaan. Monia muita asioita on kyllä ollut hyvä hyvässä yhteisymmärryksessä ajaa eteenpäin. Koen kuitenkin että henkilöt jotka tilalleni nousevat sekä kirkkovaltuustoon että alueneuvostoon, ovat päteviä ja kaikin puolin hyviksiä. Voin siis jättää pestini hyvillä mielin.

Luopuminen luottamustoimista Vihreissä ei myöskään ole mikään loppu. Elämää ei voi suunnitella kauhean tarkkaan eteenpäin, enkä vielä syksyllä tiennyt että poistun maisemista. En oikeastaan tiennyt sitä ennen huhtikuuta. Kuitenkin muutto antaa mahdollisuuden ottaa hetkeksi etäisyyttä. Keskittyä työhön, perheeseen ja oman pään sisältöön. Katsella rauhassa mitä sieltä löytyy ja mitä ei.

Vaalit oli rankat ja tulos pettymys. Koko Suomen poliittinen skene kuohuu ja voidaan vaan arvailla saadaanko tälle maalle ylipäätään mudostettua hallitusta ja jos saadaan niin koska ja ketä siinä on... Monelle vaalit ja niiden tulos ovat olleet syy lähteä mukaan puoluepoliittiseen toimintaan: esimerkiksi vasemmisto ja vihreät ovat saaneet paljon uusia jäseniä huhtikuun jälkeen. Itse tarvitsen tässä kohtaa kuitenkin aikalisän. Olen toiminut puoluesoturina nyt muutaman vuoden, vaaleista vaaleihin, luottamustoimesta toiseen. Ensi viikon puoluekokous, henkilövalinnat, hallituskuviot ja niiden seuraukset varmaan auttaa miettimään omaa roolia tässä puolueessa tulevaisuudessa. Tai sitä, onko sellaista.

Epäpoliittista henkilöä minusta ei varmaan saa oikein mitenkään. Ulkoparlamentaarisen toimijan voisi toisaalta saadakin. Aika näyttää.