sunnuntai 30. joulukuuta 2012

2012 Tilinpäätös

Joulunaika on ollut täydellistä lomailua ja rentoutumista maaseudulla, kaukana kiireestä ja stressistä. On ollut aikaa paitsi lukea, syödä ja nukkua; myös miettiä ja summailla kulunutta vuotta, alkaen jo pikkuhiljaa orientoitua uuteen. Tämä vuosi on ollut noin miljoona kertaa parempi kuin edellinen. Elo on ollut rauhallisempaa, eikä muutoksia ole ollut niin paljon. Oma itse ja elämä on tullut tutummiksi. En siis koe tarpeelliseksi käydä läpi koko vuotta, nostanpa vaan kohokohdat esiin.

Pripyat - Kuollut kaupunki

2012 elokuva: James Bond - Skyfall

2012 kirja: Väinö linna: Täällä pohjantähden alla

2012 musiikki: Ane Brun, Muse, Vuokko Hovatta, the Hobbit Soundtrack, Karri Koira, Stig, Asa

2012 matkat: Berliini, Pietari, Newcastle + pohjois-Englannin vaellus, Kiova + Pripyat.

 2012 kunnallisvaalit:168 ääntä ja Tuusulan ainoa vihreä valtuutettu seuraavalle kaudelle. Luottamuspaikkaneuvottelut yhä kesken, stay tuned!

2012 ruoka:Täysvegaani kesäkuun alusta alkaen. Olen ihan oikeasti oppinut laittamaan ruokaa tänä vuonna. Oli jo korkea aika, sanoisin! Lisäksi olen paastonnut kaksi kertaa, elämäni ensimmäiset kerrat nekin.

2012 saavutukset: Lopetin tupakoinnin 22.2 todella monen vuoden tupakoinnin jälkeen. Tästä olen todella ylpeä, ja päätös on pitänyt. Ostin myös asunnon ja muutettiin kesäkuussa sinne. Vähän aloin pientä pihaakin kunnostaa. Pääsin Maailman Ihanimman Vauvan kummiksi. Nämä on isoja askelia ollut.

... ja tietysti kaiken alla ja perustana on ollut hyvä työ oppilaineen ja työkavereineen, rakkaat ystävät ja kaksi pientä - kamalaa vauhtia kasvavia tosin - murmelia, jotka mellastaa menemään arjessa aamusta iltaan ja illasta aamuun. On ollut synttäreitä, muumimaailmaa, uimaan ja lukemaanoppimista, ärräkerhoa, yhä kauemmaksi kotoa suuntautuvia leikkireissuja iltaisin, jalkapallokoulua, kuvataidekerhoa, balettia.

En tainnut vuosi sitten luvata sen kummempia, ehkä ottaa rennosti. Nyt olen huomannut että ikä ei tule yksin, näin 30 vuotta täyttäneenä (öhö öhö) pitää alkaa jo vähän kiinnittää enemmän huomiota kehoon. Tähän ajatteluun vaikutti myös raju sairastaminen joulukuun alussa. On pidettävä parempaa huolta omasta kehosta. On kiinnitettävä huomiota ergonomiaan, työasentoihin, nukkumisolosuhteisiin ja liikkumiseen. Ehkä saan vihdoin hankittua sen salikortin, juokseminen kun ei tukirangan lihaksiston kunnossapitoon tahdo riittää, enkä enää voi ties kuinka monetta vuotta putkeen huijata itseäni että talvijuoksu onnistuisi. Tästä se taas lähtee!

Ihanaa ja rauhaisaa vuotta 2013 kaikille!


tiistai 27. marraskuuta 2012

Sulle, mulle, sulle, mulle JA mulle.

Otsikosta tietää kai jo jokainen mistä on kyse. Nimittäin luottamuspaikkaneuvotteluista. Tiedättehän niistä, mitkä käydään avoimesti, hyvässä ja rakentavassa hengessä yli puoluerajojen, vaalien tulosta ja äänestäjien tahtoa kunnioittaen.

On perinteiset tavat joilla paikat on pisteytetty, perinteinen tapa jonka mukaan isoin ryhmä aloittaa ja vetää neuvottelut, valitsee haluamansa pj-paikan päältä, sitten seuraavaksi tullut ryhmä valitsee seuraavan ja sitten.. KABOOOOM täysi kaaos.

Kaikki kosiskelee kaikkia ja liittoutuu ja neuvottelee keskenään, osa tiedoista on salaisia ja kuitenkin vuotaa julkisiksi ja spekuloidaan ja soitellaan ja mietitään että mitäköhän ne nyt tekee onkohan tämä nyt ja mitähän tästä seuraa ja se oli sanonut niin ja se soitti mulle ja mä lähetin heti säköpostin ja sitten luin feisbuukista ja kyllä minä sanon että tämä on varma nakki ei mitään huolta tämä menee just niinkun me pelattiin ne pelaa meidän pussiin suoraan vaan kyllä minä sanon että epäoikeudenmukaista ja me otetaan se paikka teille me ei sitä anneta ja jumalauta jos tämä ei tästä muutu niin on se kyllä perkele ja myhäillään, suoristetaan solmio ja hyräillään peiliin katsoessa, suorastaan isketään silmää ja lähdetään jatkamaan. Muutaman tanssiaskeleenkin voisi ottaa, niin helppoa on voittajan elämä.

Pienet ryhmät on luonnollisesti pakotettuja tekemään teknisiä vaaliliittoja saadakseen ylipäänsä edustuksen mihinkään lautakuntaan. Ei teknisissä vaaliliitoissa lähtökohtaisesti mitään väärää tai pahaa ole. Kaltaisellani yhden hengen valtuustoryhmällä ei ole kovin suuria toiveita tai odotuksia neuvotteluissa, ei juuri menetettävää. Tietysti sitä toivoo että neuvottelut menisi jotenkin arvokkaasti. Jos nyt ihmisiksi oltaisiin, avoimesti ja järkevästi asiat neuvoteltaisiin.

Sitäkin enemmän se tarjoaa mahdollisuuden, ikään kuin vähän sivusta seurata koko toimintaa. Enkä puhu nyt erityisesti juuri tästä syksystä ja juuri Tuusulasta. Onhan näitä tullut seurattua, eri ihmisten, eri puolueiden, eri kaupunkien kohdalla.

Ja kuitenkin on niin selkeästi nähtävissä murtumaa "maan tavassa". Kyllä, on edelleen konkaripoliitikot jotka heittelee lauseita kuten "kyse on vaan siitä kuka tarjoo eniten" ja "me tarjotaan sulle mitä ikinä sä haluat" ja "näin on aina tehty". Kuitenkin on myös yhä enemmän niitä, jotka haluaa yksinkertaisesti vaan sen mikä äänimäärän perusteella itselle kuuluu. Ihmisiä jotka aidosti haluavat tehdä avointa politiikkaa, ei vaan saavuttaa tiettyä asemaa. Avoimuus puskee tiensä läpi kabinetteihin ja kahdenvälisiin sopimuksiin. Ei se hetkessä tapahdu, eihän mikään suuri muutos hetkessä mene läpi. Olen onnellinen kuuluessani puolueeseen jolle avoimuus on tärkeä kaikenläpäisevä teema. Myös Vihreiden demokratiaohjelma joka viikonloppuna hyväksyttiin, puhuu samoista teemoista.

Toivon vaan, että avoimuus saavutetaan ennenkuin loputkin uskottavuudesta on menetetty äänestäjien silmissä. On kai turha päivitellä heikkoa äänestysprosenttia, jos valtuusto on kuin mikäkin lasten hiekkalaatikkoskaba. Luottamuspaikkojen jakaminenhan on raadollisinta mitä politiikassa on. Toisaalta se on hyvä mittari tulevalle valtuustolle. Siinä nimenomaan haastetaan ihmisyyttä. Kuinka toimivaa yhteistyö salissa ja sen ulkopuolella tulee olemaan? Kuinka hyvin pystymme yhdessä ratkomaan isoja haasteita seuraavien vuosien aikana? Mitä minä olen valmis antamaan, mistä olen valmis luopumaan? Mikä on oikein ja mitä tämä kunta haluaa.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kohti valtuustoa

Niin on viikko taas vierähtänyt ja tärkein jäänyt tällä foorumilla sanomatta. Se kuuluu näin: 168 kertaa K I I T O S !


Viikko sitten sunnuntaina tulimme lomanvietosta maalta kotiin lasten kanssa iltapäivällä. Tehtiin ruokaa, pestiin pyykkiä, siivoiltiin, purettiin kamoja. Hätäisesti istutin pilkkopimeässä tulppaanit pihaan kun näytti siltä että alkaa jo olla lunta ja pakkasta. Siellä taisin olla vielä silloinkin kun ennakkoäänten tulokset tuli.

Olin itse löytänyt YLE:n tulospalvelusta vasta puolueen tilanteen Tuusulassa, kun tuli ensimmäinen tekstiviesti: sinähän menet heittämällä läpi, siinä luki. Taisi lasten nukkumaanmenoaikakin siirtyä vähän myöhempään kun jäin päivittämään nettisivua ja toisella silmällä seuraamaan television lähetystä.

Vihreiden vaalitulosten seuranta on aina kamalan jännittävää, kun ensin tilanne näyttää todella heikolta ja sitten mitä pidemmälle ilta ja yö etenee, tulos vaan paranee ja paranee. Näin nytkin. En ollut uskaltanut uskoa että menisin läpi, ennätin panostaa kampanjointiin niin vähän. Olin sanonut itselleni vaan että "sitten neljän vuoden päästä, sitten kyllä teen kunnon kampanjan."

Jännittävää se oli ja ikimuistoista. Kikattelin itsekseni sohvalla nettiä ja televisiota seuraillen. Jännitin myös muiden puolesta. Omat suosikit meni läpi niin Helsingissä kuin Jyväskylässäkin. Vasemmistonuorten upea puheenjohtaja Li Andersson keräsi hirveän määrän ääniä Turussa. Toki jäi harmittamaan ettei meidän tulos Tuusulassa riittänyt toiseen paikkaan, mutta olin niin onnellinen siitä, että saatiin yksi paikka pidettyä eikä äänimäärä tippunut juurikaan edellisistä kunnallisvaaleista, niin koin että tässä poliittisessa tilanteessa se on todella hyvin.

Alkuviikko meni sitten vielä onnittelujen huumassa. Kuvassa olevat ruusut lähetti perhe työpaikalle. Työkaverit, naapurit, päiväkodin työntekijät onnitteli. Viikon käännyttyä loppupuolelle on alkanut orientaatio uuteen valtuustoon. Lautakuntapaikkojen mietintä. Vihreiden toiminnan pohdinta. Omat ajatukset kunnallispolitiikasta ja sen kehittämisestä, sekä puolueen sisällä että yli puoluerajojen. Paljon on tekemistä, aika kääriä hihat ja ryhtyä toimeen.

Kolme teemaani vaaleissa oli ilmastonmuutos, nuoret ja avoimuus. Nämä teemat on ja pysyy koko neljän vuoden ajan ja sen ylikin. Lupasin ennen vaaleja että mikäli minut valitaan kuuntelen kuntalaisia ja keskustelen avoimesti päätöstenteosta. Nämä lupaukset aion pitää. Lupaattehan te, että ette jätä yksin puurtamaan?

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kadonnutta (työ)rauhaa etsimässä

Tasaisin väliajoin Suomessa käydään keskustelua peruskoulun tilasta. Pisatutkimuksista. Maailman Parhaasta Peruskoulusta, jossa ei sitten kuitenkaan jostain syystä viihdytä kovin hyvin. Toisaalla sitten on keskustelu opettajan työn rankkuudesta. On ne joka syksyiset lööpit jatkuvasta välivallan uhasta. Ne lööpit joissa "8-vuotias pahoinpiteli opettajan." Ja mietitään miten kukaan jaksaa tehdä tuota kamalaa työtä. Ja miten ne lapset ei osaa käyttäytyä, mitään tapojakaan ei ole.

Opettajien taidot ei riitä. Perheiden taidot ei riitä. On oppilaita jotka ei ole koulukuntoisia ja jotka lehtien palstoilla terrorisoi koko luokkia ja kouluja. Syyttävät sormet osoittelevat eri suuntiin. Perusopetuksen lakimuutokseen joka purki erityisluokat. Sosiaalitoimeen jonka resurssit ei ikinä ole riittävät. Liian heikkoon palkkaukseen joka saa opettajat hakeutumaan muihin töihin. Epäonnistuneeseen koulutukseen. Epäonnistuneeseen opiskelijavalintaan ja pääsykoesysteemiin. Koulushoppailuun joka eriyttää peruskouluja. Perheiden rajattomuuteen. Uusioperheisiin. Yhteisöllisyyden puutteeseen.

Mistä sitä sitten lähtisi purkamaan. On samaan aikaan keskustelussa opetussuunnitelmatyö ja tuntijakouudistus. On huoli nuorten luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisestä (kuin myös matemaattisten taitojen). On keskustelussa rangaistuskäytännöt ja kuri. Ja on keskustelussa huonosti voivat nuoret ja koulukuntoisuus. 

Mitä peruskoululle sitten pitäisi tehdä? Muutama hatara ideanpoikanen alla, lisää kirjoituksiahan tämä vaatii. Analyyttisia mieluummin, kuin syyllisiä etsiviä.

1. Pienet ryhmäkoot. Erityisluokkiin ei palata, piste. Pitääkö tätä vielä perustella? Jos pitää, voin tehdä sen uudella kirjoituksella. Kuitenkin riittävä määrä aikuisia (opettajia, erityisopettajia, koulunkäyntiohjaajia) suhteessa oppilaisiin luo rauhaa.

2. Opetussuunnitelman sisältöjen raju leikkaus. Ei niinkään tunneista, kuin tuntien sisältä. On turha valittaa siitä, ettei ole työrauhaa, jos rauha parhaimmillaankin on jatkuvaa kiirettä.

3. Edellisestä johtuen oppikirjojen ja muun materiaalin täydellinen uudistaminen. Monessa oppiaineessa mennään oppikirjajohteisesti, mikä luo edelleen kiirettä ja mahdollistaa heikosti eriyttämisen.

4. Perusopetuslainmuutos, joka mahdollistaa kasvattavan toiminnan; esimerkiksi luvattomien poissaolojen korvaamisen vastaavalla koulutyöskentelyllä koulupäivän jälkeen. Vähemmän rangaistuksia, enemmän yhteistyötä kodin ja muiden viranomaisten kanssa. Toki on varmasti ihan järkevää että opettajalla (tai edes rehtorilla) olisi lupa tarvittaessa katsoa oppilaan reppuun tai ottaa teräase pois.

5. Selkeät mallit ja resurssit osa-aikaisen opetuksen toteuttamiseksi niille, jotka eivät (vielä) ole koulukuntoisia, mutta joille paras vaihtoehto on kuitenkin olla omassa kodissa ja käydä koulua oman kunnon mukaisesti.

6. Erityisopettajien siirtyminen kokonaistyöaikaan. Oppitunteihin perustuva palkkaus ei ole enää tätä päivää. Työajasta koko ajan isompi osa on koordinointia, palavereja, suunnittelua, lomakkeita.

Muita ideoita?