torstai 1. maaliskuuta 2012

Syyllistymistä ja syyllistämistä

Tein mummolassa kaurapuuroa lapselle. Avasin kaurahiutalepaketin ja jätin sen tiskipöydälle. Äitini nosti sen kaapin hyllylle ja hiutaleita varisi juuri siivottuun kaappiin. Äitiäni harmitti. Minä syytin itseäni koska olin selkeästi avannut paketin väärin. "Voisitko ymmärtää ettei kaikki ole sinun vikaasi?", kysyi äitini.

Niin, voisinko? Se voi olla hieman hankalaa, koska olen lähes 30 vuotta vanha ja jos on 30 vuotta syyttänyt itseään kaikesta, on hieman hankala lähteä muuttamaan pinttyneitä tapojaan. Raskasta se kyllä on ja eikö se myös ole kokolailla itsekästäkin loppupelissä? Kuvitella että kaikki pyörii minun ympärillä ja johtuu minusta? Kuten huomaatte, pystyn syyllistämään itseäni jopa syyllistymisestä.

Vihreitä syytetään monesti tekopyhyydestä ja syyllistämisestä. Että siinä sitä lennellään vaan Berliiniin, mutta kovasti samaan aikaan messutaan, että lentäminen tuhoaa maailman. Toisaalta Vihreiden elämä on kuulemani mukaan jotenkin ah-niin-kevyttä leijumista ja bilettämistä. Eli sitä siis vaan kevyessä nousuhumalassa leijaillaan elämän diskovaloissa ja saarnataan maailmantuhoutumisesta. Tanssitaan vähän Rihannaa ja hihkastaan väliin että "MEAT IS MURDER!"

Onko mahdollista puhua ympäristön tuhoamisen vakavuudesta ilman että yksittäinen kuulija tai lukija kokee sen syyllistämisenä? Ja toisaalta, pystyykö sitä ohittamaan tekopyhyys-syytökset ja olemaan armollinen itselle kaikesta siitä mihin ei pysty ja veny. Onko loppujen lopuksi toisten syyllistäminen seurausta vaan siitä että syyllistää itseään. Jos ei voi antaa armoa itselle, miten sitä voi antaa kellekkään muullekkaan?

Tuntuu siltä, että syyllistyminen ja syyllistäminen on kaksipäinen hirviö, josta ei pysty sanomaan missä toinen loppuu ja toinen alkaa.

Mitä maapallon raiskaamiseen tulee, on joitain selkeitä ohjenuoria: puhutaan mieluummin rakenteista, laeista, kansainvälisistä sopimuksista ja yritysten vastuusta kuin yksilöiden valinnoista. Pysytellään makrotasolla. Mutta olisiko toisaalta sitten kuitenkin aiheellista osoittaa jonkinlaisia vihollisia? Onko armottomuus välttämätöntä? Onko olemassa ihan aidosti ja oikeasti sellaisia tahoja joita kuuluukin syyllistää ja joiden kuuluisikin syyllistyä, paitsi ettei ne sitä tee koska ne on vaan niin pahoja eikä näe mitään väärää omassa toiminnassa ja sitä paitsi se toinen (maa) tekee vielä enemmän ja pahemmin, kaiken.

Onko yksittäisen ihmisen mahdollista erottaa mikro- ja makrotaso toisistaan?