torstai 16. elokuuta 2012

Uudet alut - Kohti syksyä!

Minulle uusi vuosi alkaa aina syksyllä. Silloin alkaa työt, oppilaat tulee kouluun, on lomailtu pari kuukautta. Oppilaat ostaa uudet vaatteet, reput, penaalit ensimmäistä koulupäivää varten. Kesällä voimia kerätessä ja asioita kokiessa on myös miettinyt millaista elämän haluaa olevan, mihin haluaa panostaa, mitä jättää vähemmälle.



Kesäloma oli ihana. Siihen kuului oleskelua maalla, huvipuistoja, vaellusta Englannissa, paastoa, lojumista, saaristoa, puistoja, rantoja, pyöräilyä, marjoja ja sieniä, uintia. Lisäksi siihen kuului yksi uusi asunto, muutto, sisustusta ja sen suunnittelua. Ikea-huonekalujen kokoamista, piuhojen paikoilleen tunkemista, rautakaupassa asiointia, pihakeinussa istumista, haaveilua.

Loman loppuvaiheissa kyllä jo kaipailin takaisin töihin. Kaipasin arjen rytmiä ja rutiineja, lasten päiväkotia, oppilaiden naljailua, tohinaa töissä ja kotona. Kaipasin uutta alkua elämään.

Mistä nyt sitten haaveilen, mihin aion panostaa? Rauhalliseen arkeen. Lasten hyvinvointiin ja omaankin. Vegaaniseen kokkaamiseen. Omaan kotiin. Työhön. Ja hetken tauon jälkeen politiikkaankin vähän aiempaa enemmän. Mutta siitä lisää myöhemmin. Nyt kuitenkin, minulle, syksy saa tulla!

tiistai 7. elokuuta 2012

Uutta Koijärveä etsimässä

Huhtikuussa 2012 päätimme aloittaa muutaman muun kanssa vihreän yhteisöblogin. Sen tarkoituksena oli olla "yhteisöblogi, jossa käydään ideologista keskustelua Suomen vihreästä liikkeestä ja vihreiden tulevaisuudesta"

Olen kirjoittanut blogiin toistaiseksi kaksi tekstiä. Ensimmäisessä kirjoitin vihollisista. Siitä seurannut keskustelu oli osittain ennalta odotettua. Sitä miten hirveän ikävää tuollainen vihollispuhe. Että eikö voitaisi vaan luoda yhteisiä pelisääntöjä. Miksi pitää osoittaa vihollisia. Osittain tuli kiitostakin ja ymmärrystä siitä, että vastustajat on hyvä tunnistaa ja osoittaa.Aika on loppumassa kesken.

Toisen tekstin raavin kokoon kesken lomailun. Pohdin enemmän henkilökohtaisesti omaa suhdettani politiikkaan ja punavihreyteen. Tekstini nousi turhautumisesta joka on jatkunut myös sen julkaisemisen jälkeen. Jostain syystä tovereilla vasemmalla on suuri tarve lyödä Vihreitä aina kun siihen vähänkin tulee mahdollisuutta (ja välillä muuten vaan). En ymmärrä sitä. En ymmärrä mistä sellainen inho rakentuu. Rakkaat viholliset ja lähellä olevien kanssa aina skabataan ja joo joo, en silti ymmärrä sitä: en itse koe vastaavaa tarvetta käyttää mitään aseita vasemmistoa vastaan.

Lisää kirjoituksia toivottavasti seuraa. Olen hahmotellut kirjoittelevani enemmänkin tuosta sinipunaoikeavasenteemasta. Ja vihollisistakin pitäisi kirjoittaa lisää. Vaikka osoittaa niitä, yksi kerrallaan. Sitten olisikin tosi suosittu tyyppi!

Itse yhteisöblogiin kirjoittaminen on ollut hyvä kokemus. Toimituskunnan tuki kirjoitusten kommentoinnissa on ollut korvaamatonta ja auttanut jonkinlaiseen kirjoitusblokkiin mistä kärsin koko ajan. Mietin koko ajan liikaa sitä, mitä voi ja saa kirjoittaa, mitä on jo sanottu, mitä ei vielä ole sanottu, onko kirjoitukseni riittävän hyvää/ymmärrettävää/konkreettista/teoreettista/mitä ikinä. Myös deadlinet ovat minunlaiselle suorittajalle olleet avuksi. Pitäisi kehittää itselle sellaisia omankin blogin suhteen..

Kesäkirjasto 2012

Vuonna 2010 kirjoittelin kesällä lukemistani kirjoista. Lopusta löytyy tällainen jälkikirjoitus: "Ps. Ensi kesänä varmasti luen Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, joka oli nytkin lukulistalla, mutta jostain syystä vieläkin jäi lukematta.." Noh, viime kesältä ei kesäkirjasto-blogausta löydy, koska Nora Robertsin koko tuotannostakaan nyt ei vaan paljon kirjoitettavaa löydy..

Tuo Täällä pohjantähden alla joka tapauksessa oli päässyt myös "asioita mitä tehdä ennen kun täyttää 30 vuotta"-listalleni, joten lainasin ensimmäisen osan kirjastosta loman alkaessa ja otin mukaani vaellus-reissulle Englantiin. En odottanut siltä suuria, enemmän ajattelin luku-urakkaa jonkinlaisena suorituksena.

Alku oli takkuisaa ja oli todella vaikeaa päästä mukaan tarinaan. Jossain kohtaa tempauduin kuitenkin mukaan torppareiden katkeruuteen, sortoon, vallankumouksen intoon, kamppailuun, sotaan. Istuin Newcastlessa hostellin lounge-tilassa sohvalla ja itkin vuolaita kyyneleitä lukiessani teloituksista. Suomeen palattuani luin melko lyhyessä ajassa seuraavatkin osat.

En osaa vieläkään aivan muotoilla sanoiksi ja lauseiksi kaikkia ajatuksia ja tunteita, joita lukemani minussa herätti. Henkilökohtaisella tasolla se kosketti tosi syvästi jotain sellaista ydintä mikä minussakin on. Jotain sellaista tosi suomalaista, vaikken niin nationalisti olekaan. Jotenkin kaikki se ihmissuhteiden yksinkertaisuus, ne kaurismäki-tyyppiset dialogit ("Älä mene. Tapan itseni jos menet" "Älä tapa" "Kyllä tapan"). Ne kuolemaantuomitun kirjeet, joissa lopussa lause "sitä en sano, minkä sinä jo tiedätkin", joka kai yrittää sanoa, että rakastan sinua. Ne seiniä pystyssä pitävät naiset ja itsensä työllä hautaan raatavat miehet. Suo, kuokka ja Jussi.

Kosketti kirja poliittisellakin tasolla. Olen aikoinaan liittynyt Vihreisiin, koska en ole nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Vasemmisto ei ole koskaan oikein houkutellut riveihinsä, vaikka punavihreäksi itseni koenkin. Jollain tapaa tämän kirjan lukeminen avasi silmäni vasemmiston suhteen ihan uudella tavalla. Sen historian, menetysten, taistelemien voittojen. Myönnän, olen lukenut historiani huonosti, enkä vieläkään kaikkea ymmärrä.

Mutta mikäli nyt, kesällä 2012 vertaamme itsensätyöllistäjiä torppareihin, avautuu uudenlaiset ikkunat tämänpäivänkin politiikkaan. Silloin kun tuota lainausta käyttää, pitää tosiaan ymmärtää millaista torppareilla oli. Mistä kumpusi katkeruus ja kamppailu. Ja mitä asialle pitäisi nyt tehdä. 

Toisaalla tämä suomalainen klassikkoteos tiivistetään näin: "Torppareilla ei ole helppoa. Kolmessa polvessa."  Suosittelen lämpimästi kaikille!

Ps. Juuri muuta en sitten tänä kesänä lukenutkaan. Tuntematon sotilas on yhä kesken, kuten myös Juhani Ahon Rautatie. Leila Meachamin Ruusut oli hyvä, vaikka en minä sitä nyt Tuulen viemää-kirjan manttelinperijäksi sanoisi kuten USA Today... Seuraavaksi tarkoitukseni olisi tutustua tieteiskirjallisuuden maailmaan. Saapa nähdä koska ja miten!