tiistai 7. elokuuta 2012

Kesäkirjasto 2012

Vuonna 2010 kirjoittelin kesällä lukemistani kirjoista. Lopusta löytyy tällainen jälkikirjoitus: "Ps. Ensi kesänä varmasti luen Väinö Linnan Täällä pohjantähden alla, joka oli nytkin lukulistalla, mutta jostain syystä vieläkin jäi lukematta.." Noh, viime kesältä ei kesäkirjasto-blogausta löydy, koska Nora Robertsin koko tuotannostakaan nyt ei vaan paljon kirjoitettavaa löydy..

Tuo Täällä pohjantähden alla joka tapauksessa oli päässyt myös "asioita mitä tehdä ennen kun täyttää 30 vuotta"-listalleni, joten lainasin ensimmäisen osan kirjastosta loman alkaessa ja otin mukaani vaellus-reissulle Englantiin. En odottanut siltä suuria, enemmän ajattelin luku-urakkaa jonkinlaisena suorituksena.

Alku oli takkuisaa ja oli todella vaikeaa päästä mukaan tarinaan. Jossain kohtaa tempauduin kuitenkin mukaan torppareiden katkeruuteen, sortoon, vallankumouksen intoon, kamppailuun, sotaan. Istuin Newcastlessa hostellin lounge-tilassa sohvalla ja itkin vuolaita kyyneleitä lukiessani teloituksista. Suomeen palattuani luin melko lyhyessä ajassa seuraavatkin osat.

En osaa vieläkään aivan muotoilla sanoiksi ja lauseiksi kaikkia ajatuksia ja tunteita, joita lukemani minussa herätti. Henkilökohtaisella tasolla se kosketti tosi syvästi jotain sellaista ydintä mikä minussakin on. Jotain sellaista tosi suomalaista, vaikken niin nationalisti olekaan. Jotenkin kaikki se ihmissuhteiden yksinkertaisuus, ne kaurismäki-tyyppiset dialogit ("Älä mene. Tapan itseni jos menet" "Älä tapa" "Kyllä tapan"). Ne kuolemaantuomitun kirjeet, joissa lopussa lause "sitä en sano, minkä sinä jo tiedätkin", joka kai yrittää sanoa, että rakastan sinua. Ne seiniä pystyssä pitävät naiset ja itsensä työllä hautaan raatavat miehet. Suo, kuokka ja Jussi.

Kosketti kirja poliittisellakin tasolla. Olen aikoinaan liittynyt Vihreisiin, koska en ole nähnyt mitään muuta vaihtoehtoa. Vasemmisto ei ole koskaan oikein houkutellut riveihinsä, vaikka punavihreäksi itseni koenkin. Jollain tapaa tämän kirjan lukeminen avasi silmäni vasemmiston suhteen ihan uudella tavalla. Sen historian, menetysten, taistelemien voittojen. Myönnän, olen lukenut historiani huonosti, enkä vieläkään kaikkea ymmärrä.

Mutta mikäli nyt, kesällä 2012 vertaamme itsensätyöllistäjiä torppareihin, avautuu uudenlaiset ikkunat tämänpäivänkin politiikkaan. Silloin kun tuota lainausta käyttää, pitää tosiaan ymmärtää millaista torppareilla oli. Mistä kumpusi katkeruus ja kamppailu. Ja mitä asialle pitäisi nyt tehdä. 

Toisaalla tämä suomalainen klassikkoteos tiivistetään näin: "Torppareilla ei ole helppoa. Kolmessa polvessa."  Suosittelen lämpimästi kaikille!

Ps. Juuri muuta en sitten tänä kesänä lukenutkaan. Tuntematon sotilas on yhä kesken, kuten myös Juhani Ahon Rautatie. Leila Meachamin Ruusut oli hyvä, vaikka en minä sitä nyt Tuulen viemää-kirjan manttelinperijäksi sanoisi kuten USA Today... Seuraavaksi tarkoitukseni olisi tutustua tieteiskirjallisuuden maailmaan. Saapa nähdä koska ja miten!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti