sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Syrjäytymisen ja kritiikin tasoista

Koska keskustelu syrjäytymisen ehkäisystä on osittain jatkunut laadukkaana, ja osittain laaduttomana irvailuna, mietin että on aiheellista vielä hieman sotkea lusikkaa soppaan ja pohtia sekä presidentin esittelemää kampanjaa, että siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Aiempaa tekstiäni aiheesta voi lukea täältä.

Jukka Relander pohtii kampanjan kipukynnyksiä sulavin sanankääntein täällä. Kritiikki on varsin aiheellista, mutta menee osittain ohi kohteesta. Vastaavasti hyvä kirjoitus löytyy myös Tiina Lintuselta.

Kerrataan siis. Sauli Niinistö lupasi presidentinvaalikampanjassaan puuttua nuorten syrjäytymiseen. Kun hänet valittiin presidentiksi, hän perusti työryhmän pohtimaan asioita joista hyvä arki rakentuu, asioita joita kuka tahansa voi tehdä, jotta yksikään nuori ei syrjäytyisi. Työryhmä koostui "arjen asiantuntijoista": erityisopettajista, nuorisotyöntekijöistä, poliiseista, sairaanhoitajista jne. Tuloksena on kampanja, joka jo etukäteen todetusti antaa eväitä arjen tekoihin.Tekoja, mitä kuka vaan tavallinen ihminen voi tehdä, oli sitten isä, kummi, mummi tai naapuri.

Kritiikki joka kohdistuu tason valintaan on aiheellista. On täysin aiheellista olla pettynyt siitä, ettei presidentti lausu painavaa sanaa siitä miten resursseja pitäisi lisätä tuntuvasti niin sosiaali-, terveys-, nuoriso- kuin opetuspuolellakin.

Sen sijaan kritiikki joka kohdistuu valitun tason sisälle on kohtuutonta. Alla kaksi kommenttia (satunnaisista blogeista ja verkkokeskusteluista) jotka saa minut näkemään punaista:

1. "Myötähäpeä. Ei nämä keinot syrjäytymistä ehkäise".

Anteeksi nyt vaan, mutta kun puhutaan nuoren syrjäytymisen ehkäisemisestä ja työstä mitä sen eteen tehdään, silloin puhutaan juurikin hyvän arjen rakentumisesta ja kyllä, silloin puhutaan näistä asioista. On aivan totta, että se nuori elää hyvin todennäköisesti jo syrjäytyneessä (mieluummin puhuisin jo syrjäytetystä) perheessä ja sillä onkin sitten jo pidempi historia, Relander sitä kertaa blogissaan siitä 1990-luvusta eteenpäin.

Ei ole varmasti ollut kenenkään tarkoitus että nuoret itse lukevat näitä ohjeita ja "keräävät itsensä". No, ei kukaan varmaan niin ajattelekkaan. Ompahan hauskaa irvailla. Jokaisen nuoren ympärillä on kuitenkin myös lukuisia muita ihmisiä kuin ne omat vanhemmat. Ja jokainen näistä voi olla tukena nuorelle ja ehkäistä syrjäytymistä juurikin tällaisten neuvojen avulla.

2. "Mitä nämä "asiantuntijat" muka syrjäytymisestä tietää? Miksei työryhmässä ollut yhtään yhteiskuntatieteilijää?"

Anteeksi taas. Tässä kohtaa meni nimittäin herne aika syvälle nenään. Että mitä nämä nuorisotyöntekijät, kouluterveydenhoitajat, poliisit, erityisopettajat, rehtorit ja juniorivalmentajat tietävät nuorten syrjäytymisestä. Kyllä ne kuulkaas aika tavalla tietää. Tai korjaan, kyllä me aika tavalla tiedetään. Sitä ruohonjuuritason syrjäytymistä ehkäisevää työtä tehdään kentällä joka päivä. Kuka kunnan palkkalistoilla, kuka kolmannella sektorilla, kuka harrastustoiminnassa. Eli on jotenkin sydämetöntä kohdistaa kritiikki näihin työryhmän jäseniin, tai sivuston ohjeisiin joita he ovat tehneet.

Mikä sitten on se iso kuva?

Se on se, että on niitä kolmannen polven syrjäytyneitä. On se että muutoksia pitää tehdä, jotka mahdollistavat sen hyvän arjen jossa kampanjan ohjeet on jokaiselle perheelle itsestäänselvyys, eikä yhdenkään kummin, mummon, opettajan, perhetyöntekijän tai nuoriso-ohjaajan tarvitse niitä opiskella.

On totta kai ongelmallista jos tasavallan presidentti pyrkii viemään keskustelun syrjäytymisestä yksilön vastuulle. Itse en kuitenkaan sellaista ole vielä tässä nähnyt. (Luen ehkä liian hyväntahtoisesti pahan pahan kokoomuspoliitikon ajatuksia.) Itse ajattelen kuitenkin pääsääntöisesti niin, että yksilöt rakentaa sitä hyvää arkea hyvien peruspalveluiden varassa. Sitten jos se ei enää onnistu, astuu erinäiset turvaverkot kehiin. Onko tämä nyt sitten sitä tosi oikeistolaista ajattelua?

Toivoisin että pikkuhiljaa keskustelu siirtyisi kritiikistä ratkaisuehdotuksiin, varmaan se näin vaalien alla etenkin palvelisi kaikkia. Hahmottelen tähän alle eri tasoja ja muutoksia mitä niille tarvitaan, toivon että joku (tai vaikka kaikki) tarttuu tähän ja vie työtä eteenpäin. Minä kun en ole yhteiskuntatieteilijä, enkä varmasti kaikkia aspekteja osaa ajatella (marttyyrikortti! kirjoitan siitä lisää joku päivä, se on nimittäin aika mielenkiintoinen kortti se). ViNOn kannanotossa, jota edellisessä kirjoituksessa kritisoin, on varsin hyvin esitelty näitä ratkaisuja myös.

1. Syrjäytymisvaarassa olevat nuoret

Ennaltaehkäisevä taso:
- Pienet ryhmäkoot koulussa, lisää resursseja myös oppilashuoltoon (koulupsykologit, erityisopettajat, terveydenhoitajat, koulukuraattorit)
- Tiedonsiirron sujuvuus: Siirtopalaverit myös siirryttäessä peruskoulusta toiselle asteelle
- Peruskoulun ja toisen asteen opinto-ohjaajien ja erityisopettajien sekä nuorisotyön koordinoitu yhteistyö
- Peruspalvelut saavutettavissa
- Aikaa ja tilaa nuorille olla, hyvät harrastusmahdollisuudet jotka ei vaadi rahallisia panostuksia

(Osin) Korjaava taso:
- Lisää resursseja lastensuojeluun, nuorisotyöhön (etsivä nuorisotyö) ja mielenterveyspalveluihin
- Lisää resursseja matalan kynnyksen palveluihin. Nuorisoasemat on kaiketi olleet aika toimivia.

1. Jo syrjäytetyt perheet: lapset, nuoret, aikuiset, vanhukset

Ennaltaehkäisevä taso: 
- Tuloerojen pienentäminen verotuksen keinoin
- Työllistymisen ja työllistämisen helpottaminen
- Peruspalvelut
- Asuntopolitiikka ja kaavoitus: vuokra- ja omistusasuntojen sekoittaminen (joka on muuten mielestäni kotipaikassani Tuusulan Jokelassa toteutettu aika kivasti)
- Perustulo

Korjaava taso:
- Lisäresurssit lastensuojeluun, mielenterveyspalveluihin, kuntoutuspalveluihin (esim. päihde)

Mitä puuttuu?Minkälaisia kohdennuksia tasojen sisällä pitäisi tehdä? Minkälaiset poliittiset ratkaisut auttaisi, jotka ei vaadi lisäresursseja?

(Ja niin, pitäisi varmaan kirjoittaa kokonaan oma kirjoitus siitä syrjäytymisen määritelmässä, mutta sanottakoon että tässä tarkoitan sillä lähinnä sitä 15-19-vuotiaiden porukkaa, joilla ei ole työ- tai opiskelupaikkaa ja jotka tavalla tai toisella voi huonosti. Tämänkin määritelmän voi toki kyseenalaistaa.)

lauantai 8. syyskuuta 2012

Vaalikampanjan suunnittelua

Kunnallisvaalikampanjan suunnittelu on pikkuhiljaa alkanut. Venytin ehdollelähtemispäätöstäni niin pitkään, että nyt on täytynyt nopealla aikataululla tehdä asioita ja päätöksiä, mitä tulee tekemään. Kampanjani tulee olemaan pienimuotoinen. En laita paljon rahaa lehtimainoksiin, enkä myöskään kovin usein pääse telttailemaan ja katukampanjoimaan. Kävin tänään vaalikuvassa, saas nähdä mitä siitä tuli!

Vaalipäivä osuu harmillisesti syyslomani sunnuntaille, joten viimeisen viikon olen lähes kokonaan poissa maisemista. Vaalikoneita en ole vielä edes ajatellut. Monta pientä ja isompaa juttua on mielen päällä.

Sosiaalinen media on luonnollinen osa kampanjaa. Tein kuitenkin päätöksen etten aio luoda erillistä poliittista profiilia/sivustoa. Mikäli haluat seurata minua facebookissa, voit tilata päivitykseni täältä. Pyrin vaihtelemaan päivitysten julkisuusasetuksia niin, että tylsät horinat näkyvät vain kavereille ja poliittiset keskustelut ovat kaikille julkisia. Mikäli osallistut keskusteluun, kannattaa tarkistaa mikä keskustelun asetus on, jotta tiedät miten laajalle yleisölle kommenttisi näkyy.

Minulle tärkeää kampanjoinnissa on myös se, ettei se sisällä kiusaamista. Olen lukenut facebookissa kommentteja joissa ollaan jo nyt väsyneitä vaaleihin, ollaan väsyneitä siihen, että ihmisiä pilkataan heidän sanomien asioiden tai tekojen takia. Väsyneitä siihen, että kaikki tiedetään paremmin. Toivon itse, että asioista keskustellessa pysytään asioissa menemättä henkilökohtaisuuksiin. En ole kovin hyvä tappelija.

En ole koskaan oikein hallinnut sellaista ironianlajia, jossa naureskellaan ja hauskuutetaan muita jonkun toisen kustannuksella. Jollain tapaa se ei minusta kovinkaan paljon eroa koulukiusaamisesta. Yritä siinä sitten nuorille kertoa, että kaikki jotenkin muuttuisi paremmaksi, kun aikuiset ihmiset käyttäytyy vielä huonommin. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö epäkohtia toisten poliitikkojen tai puolueiden puheissa ja teoissa pitäisi osoittaa. Kyse on enemmän tavasta jolla sen tekee.

Mukavaa kampanja-aikaa kaikille tasapuolisesti!

perjantai 7. syyskuuta 2012

Tavallista elämää

Presidentti Niinistö asetti työryhmän pohtimaan syrjäytymisen ehkäisyä.  Työryhmä koostui arjen asiantuntijoista, joiden pohdintojen perusteella julkistettiin tänään Jakomäen koululla Ihan tavallisia asioita-vihkonen ja siihen liittyvä kampanja nettisivuineen.

Ennenkuin ennätin sen kummemmin perehtyä koko kampanjaan, räjähti facebook-feedini kritiikistä. Voi Sauli minkä teit. Yksilön vastuulle nyt heitetään kaikki. Selkeä paradigman muutos Halosen kauteen. Pitäisi puhua rakenteista, tarjota rahaa ja ratkaisuja. Sekaisin haukuttiin sekä yksittäisiä ohjeita (jotka ei kuitenkaan ole Sauli Niinistön käsialaa, vaan kampanjassa on mukana MLL, Lastensuojelun keskusliitto, Väestöliitto, Pelastakaa Lapset Ry ja Suomen Vanhempainliitto) sekä Niinistöä siitä, että hän on ohjannut työryhmää toimimaan näin. Enimmäkseen toki vain puolivillaisesti irvailtiin ja kuittailtiin ilman sen kummempaa sisältöä.

Poliittiset ystäväni perustelivat minulle närkästymistään sillä, että tässä viedään keskustelun painopiste rakenteista kohti yksilönvastuuta. Tällainen kehitys on toki vaarallista. Aihe on kirvoittanut jo vastineitakin. (Sivumennen täytyy sanoa, että kerrankin vasemmistolaiset ja vihreät toverini ovat liikuttavan yksimielisiä kommenteissaan. Kokoomuksen haukkuminen lienee ainoita asioita jotka sen saa aikaan.)

Otetaan ensin pari esimerkkiä kritiikistä.

ViNO (Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden Liitto) otti odotetusti kantaa: "Todellisen syrjäytymisuhan alla olevien nuorten ongelmien ratkaisemisessa sivusto ei juuri auta. Näiden nuorten ongelmia sivuston antamat ohjeet liian löysästä rahan saannista tai koulujen siisteyden kunnioittamisesta eivät ratkaise."

Toisaalla Emilia Kukkala kirjoittaa: "Sauli Niinistön Jakomäen koululla julkistama syrjäytymiskampanja edustaa samanlaista vuosisatojen takaista holhoavaa ja alentuvaa suhtautumista ihmisten ongelmiin. Että teillä nyt on kuulkaas arki vähän hukassa ja te olette itse hukassa samasta syystä, kyllä se siitä, kun setä vähän neuvoo. Ottakaa toisianne kädestä kiinni ja luokaa luottavainen katse tulevaisuuteen!"

Olen eri mieltä molempien kirjoitusten kanssa. Lähtökohtaisesti olen hyvin usein ja helposti valmis kritisoimaan kokoomusta ja kokoomuslaista politiikkaa. Tässä kohtaa en kuitenkaan siihen pysty. Syrjäytymisen ehkäisy ja se arkinen uurastus mitä siihen liittyy, on liian lähellä. Sillä sitä sivustossa nimenomaan on. Ohjeita arkeen. Ei keskiluokkaiseen arkeen. Itseasiassa mielestäni se, että toteaa tietävästi että tällaisia ongelmia ei työläisperheeseen kuuluvalla lapsella ole, on lähtökohtaisesti ongelmallista, ja uskallanko sanoa itsessään hiukan holhoavaa. Syrjäytymisen taustalta löytyy tosi monenlaisia tarinoita, mutta monesti nuorten kohtaamat haasteet ja ongelmat on kuitenkin jopa julmuuteen asti universaaleja.

Ja kyllä, ne ohjeet mitä perheet saa ja kaipaa on sellaisia missä puhutaan nukkumaanmenoajoista. Ruokailurytmistä. Ympäristön siistinä pitämisestä. Rajoista. Konkreettisista asioista. Niin keskiluokkaiset kuin muunkinluokkaiset perheet. Olen sekä antanut, että saanut tällaisia ohjeita. Tällä hetkellä jääkaapin ovessa on MLL:n Kohti siistiä kotia-perheentaulu. Siihen liittyy tarroja, joita saa suoritetuista asioista.

Mutta ne rakenteet. Totta kai niistä pitää puhua. Totta kai pitää tehdä poliittisia päätöksiä ja ratkaisuja. Mutta onko joku nyt oikeasti sitä mieltä, että siihen olisi pitänyt perustaa työryhmä? Että me ei vielä tiedetä että koulujen ryhmäkokoja pitää pienentää, lastensuojeluun (sekä ennaltaehkäisevään, että korjaavaan), perhetyöhön ja etsivään nuorisotyöhön on ohjattava lisää rahaa, luokkayhteiskuntakehitys on katkaistava, kuten myös asuinalueiden eriytyminen. Koulutustakuun on toteuduttava.

Kuka ei tiedä kaikkea tuota yllä olevaa? Ei tätä kampanjaa suunnattu poliitikoille. Ei siinä haluttu sanoa että sinun Tuusulan valtuutettu pitää nyt poliitikkona mennä nuoren kanssa keräämään roskia. Mutta siinä sanottiin, että jokaisen ihmisen on mahdollista ehkäistä nuorten syrjäytymistä. Koska tutkitusti on niin, että yksikin ihminen voi toimia suojaavana tekijänä lapselle tai nuorelle jolla ei mene hyvin. Jonka kotona ei mene hyvin. Tämä on tärkeää.

Minusta se on jopa niin tärkeää, että olen onnellinen siitä että tasavallan presidenttikin sanoi näin. Valtuustoissa, valiokunnissa, täysistunnoissa, hallituksen kokouksissa väännetään sitten ne luvut kohdilleen. Ne rakenteet kuntoon. Sillä aikaa, on ihmisiä joita ne rakenteelliset muutokset ei ennätä auttaa. Niitä pitää auttaa nyt.

Joku rinnasti keskustelua ilmastonmuutoskeskusteluun. Että ei ilmastoa pelasta se kansi kattilan päällä, vaikka kokoomuksella sellanenkin kampanja oli. Ei niin. Mutta yhdenkin ihmisen elämänlaadun parantaminen on arvokasta. Ja sen voi tehdä yksi aivan tavallinen ihminen.

Siinä vaiheessa jos ihmisestä puhuminen ja ihmisten auttamisesta puhuminen on oikeiston etuoikeus, muiden keskittyessä rakenteisiin, en enää tiedä mitä tässä maassa pitäisi tehdä. Ajattelin kertoa tähän loppuun jonkun sellaisen nyyhkyn tarinan. Nuoresta, joka tuli myöhemmin sanomaan että kiitos. Kiitos kun kuuntelit, vaikka vaan haistattelin takaisin, se auttoi. Mutta niitä tarinoita on niin monia. Ei niistä voi yhtä nostaa yli muiden.

Toivon että pystyn poliitikkona vaikuttamaan rakenteisiin ja samaan aikaan puhumaan ihmisenä ihmisistä.

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Kohti kunnallisvaaleja 2012

 

Kyllä. Olen ehdolla syksyn kunnallisvaaleissa.

Kunta: Tuusula

Puolue: Vihreät.

Miksi? Tätä täytyy kelata hieman kauempaa.

Eduskuntavaalien jälkeen päätin ottaa etäisyyttä puoluepolitiikkaan. Olin väsynyt, en tiennyt enää mitä mieltä olin mistään, en tiennyt kuka tai missä olen ja mitä haluaisin tehdä. Näistä lähtökohdista olin myös tiukasti sitä mieltä että en tule lähtemään ehdolle syksyn kunnallisvaaleissa. Muutin Jokelaan 2011 kesäkuussa, eikä Tuusula ollut minulle tuttu paikka ennestään. Kunnallispolitiikka ei ole tuntunut omimmalta lajilta muutenkaan ja etenkin Tuusulassa se on jotain, mikä tapahtuu jossain Hyrylässä, sinne ei pääse junalla, ei oikein edes bussilla. Se on todella kaukana, sekä fyysisesti että henkisesti.

Eduskuntavaalien aikaan olin mukana Uusi puolue-projektissa, jonka tavoitteena oli tehdä Vihreistä radikaalisti avoin puolue.  Jo tuolloin olin sitä mieltä, että on todella tärkeää että jokainen ihminen pääsee vaikuttamaan asioihin, pääsee mukaan päätöksentekoon. On tärkeää että päätöksenteko on tämä, tässä ja nyt, eikä jossain kaukana, jonkun paremmintietäväistön käsissä.

Huolimatta tästä, sorrun jatkuvasti itse tällaiseen elitistiseen ajatteluun muiden päättäjien paremmuudesta siinä, että ajattelen etten itse siihen pysty. Että en tiedä tarpeeksi. En omaa riittävästi asiantuntemusta. Minulla ei ole riittävän paksua nahkaa. Itken liian herkästi. Otan asiat liian vakavasti.

Puoluepoliittisesta pakoilustani huolimatta lähdin mukaan toiseen projektiin; Koijärven pesänjakajat -yhteisöblogiin. Koijärveen kirjoittelu on ollut hyväksi paitsi puolueelle, se on tehnyt hyvää myös oman ajatteluni kehittymiselle. Kirjoitukset siinä, sekä niiden aiheuttama keskustelu ja kritiikki on avannut silmäni sille, että loppujen lopuksi kukaan ei tiedä kaikesta sen paremmin kuin minäkään. Ihmisillä on eri vahvuusalueita, erilaisia ammatillisia identiteettejä. Ja loputon määrä erilaisia mielipiteitä ja näkemyksiä siitä miten asiat pitäisi hoitaa.

Minun näkemykseni eivät ole sen huonompia. Haluan oppia lisää politiikasta ja tehdä Tuusulasta entistä paremman paikan kaikille. Haluan kasvattaa nahkani paksummaksi. Näkemyksistäni voit lukea niistä lyhyesti täältä. Kirjoittelen niistä lähiaikoina laajemmin. Tervetuloa mukaan kampanjaan tekemään luonnollisesti ihmisten Tuusulaa!