maanantai 15. lokakuuta 2012

Kadonnutta (työ)rauhaa etsimässä

Tasaisin väliajoin Suomessa käydään keskustelua peruskoulun tilasta. Pisatutkimuksista. Maailman Parhaasta Peruskoulusta, jossa ei sitten kuitenkaan jostain syystä viihdytä kovin hyvin. Toisaalla sitten on keskustelu opettajan työn rankkuudesta. On ne joka syksyiset lööpit jatkuvasta välivallan uhasta. Ne lööpit joissa "8-vuotias pahoinpiteli opettajan." Ja mietitään miten kukaan jaksaa tehdä tuota kamalaa työtä. Ja miten ne lapset ei osaa käyttäytyä, mitään tapojakaan ei ole.

Opettajien taidot ei riitä. Perheiden taidot ei riitä. On oppilaita jotka ei ole koulukuntoisia ja jotka lehtien palstoilla terrorisoi koko luokkia ja kouluja. Syyttävät sormet osoittelevat eri suuntiin. Perusopetuksen lakimuutokseen joka purki erityisluokat. Sosiaalitoimeen jonka resurssit ei ikinä ole riittävät. Liian heikkoon palkkaukseen joka saa opettajat hakeutumaan muihin töihin. Epäonnistuneeseen koulutukseen. Epäonnistuneeseen opiskelijavalintaan ja pääsykoesysteemiin. Koulushoppailuun joka eriyttää peruskouluja. Perheiden rajattomuuteen. Uusioperheisiin. Yhteisöllisyyden puutteeseen.

Mistä sitä sitten lähtisi purkamaan. On samaan aikaan keskustelussa opetussuunnitelmatyö ja tuntijakouudistus. On huoli nuorten luku- ja kirjoitustaidon heikkenemisestä (kuin myös matemaattisten taitojen). On keskustelussa rangaistuskäytännöt ja kuri. Ja on keskustelussa huonosti voivat nuoret ja koulukuntoisuus. 

Mitä peruskoululle sitten pitäisi tehdä? Muutama hatara ideanpoikanen alla, lisää kirjoituksiahan tämä vaatii. Analyyttisia mieluummin, kuin syyllisiä etsiviä.

1. Pienet ryhmäkoot. Erityisluokkiin ei palata, piste. Pitääkö tätä vielä perustella? Jos pitää, voin tehdä sen uudella kirjoituksella. Kuitenkin riittävä määrä aikuisia (opettajia, erityisopettajia, koulunkäyntiohjaajia) suhteessa oppilaisiin luo rauhaa.

2. Opetussuunnitelman sisältöjen raju leikkaus. Ei niinkään tunneista, kuin tuntien sisältä. On turha valittaa siitä, ettei ole työrauhaa, jos rauha parhaimmillaankin on jatkuvaa kiirettä.

3. Edellisestä johtuen oppikirjojen ja muun materiaalin täydellinen uudistaminen. Monessa oppiaineessa mennään oppikirjajohteisesti, mikä luo edelleen kiirettä ja mahdollistaa heikosti eriyttämisen.

4. Perusopetuslainmuutos, joka mahdollistaa kasvattavan toiminnan; esimerkiksi luvattomien poissaolojen korvaamisen vastaavalla koulutyöskentelyllä koulupäivän jälkeen. Vähemmän rangaistuksia, enemmän yhteistyötä kodin ja muiden viranomaisten kanssa. Toki on varmasti ihan järkevää että opettajalla (tai edes rehtorilla) olisi lupa tarvittaessa katsoa oppilaan reppuun tai ottaa teräase pois.

5. Selkeät mallit ja resurssit osa-aikaisen opetuksen toteuttamiseksi niille, jotka eivät (vielä) ole koulukuntoisia, mutta joille paras vaihtoehto on kuitenkin olla omassa kodissa ja käydä koulua oman kunnon mukaisesti.

6. Erityisopettajien siirtyminen kokonaistyöaikaan. Oppitunteihin perustuva palkkaus ei ole enää tätä päivää. Työajasta koko ajan isompi osa on koordinointia, palavereja, suunnittelua, lomakkeita.

Muita ideoita?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti