maanantai 30. joulukuuta 2013

2013 Tilinpäätös

Tämä vuosi on ollut vähän sellainen "ennemmin överit kun vajarit"-vuosi. Olen käynyt korkeammalla ja romahtanut syvemmälle kuin ikinä. Todennut helmikuussa stoalaisesti että "pitää nyt vaan hyväksyä, että arki on nyt kamalaa", hämmentynyt äkillisestä keveydestä, hullaantunut keväästä kaikilla aisteilla ja lentänyt läpi hurmoksen ja kesän rauhan vaan romahtaakseni syksyn tullen ymmärtämään että en kaikkeen veny ja että mieleni ei kestä tätä kimpoilua kaikkien näiden rajojen ja reunojen välillä toistuvasti kieppuen uudestaan ja uudestaan.



Siis tiivistettynä: 

2013 Elokuva: Tarantino: Django Unchained

2013 Kirja: Suzanne Collins: Nälkäpeli 1-3

2013 Musiikki: Vuokko Hovatta, Ane Brun, Mariska, PMMP, David Guetta - Titanium ft. Sia, Sini Sabotage: Levikset repee

2013 Matkat: Rhodos, Mallorca, Oslo

2013 Kokoukset:  8 Valtuusto, 7 Nuorisolautakunta, 3 Maakuntavaltuusto, 3 KUVES, 6 Kuntauudistustoimikunta + budjettineuvottelut ja muut neuvottelut, iltakoulut, seminaarit, infot ja Tuusulan Vihreiden ja metropolialueen Vihreiden kokoukset.

2013 Ruoka: Vegaani. (Jouluna vähän juustoja). Hyvin on sujunut, eväät töissä ja kaikki, vaikka muuta epäilin. Vähän liian soijapainotteista. Pitää miettiä vähän uudenlaisia ruokia seuraavalle vuodelle.



…ja toki kaiken pyörittämiseen ja tähän arkeen on olennaisesti kuulunut ihanat ystävät, työkaverit, oppilaat (entiset ja nykyiset), kamalaa vauhtia kasvavat lapset ja niiden ystävät ja harrastukset: baletit ja teatterit, pieni pintaremontti ja lasten omat huoneet, maalla makoilu ja kaupungilla sekoilu, parit festarit ja parit risteilyt, kävelyt, pyöräilyt, autoilut, junailut, liftaamiset.

Vuosi sitten blogissa lupasin näin:

 On pidettävä parempaa huolta omasta kehosta. On kiinnitettävä huomiota ergonomiaan, työasentoihin, nukkumisolosuhteisiin ja liikkumiseen. Ehkä saan vihdoin hankittua sen salikortin, juokseminen kun ei tukirangan lihaksiston kunnossapitoon tahdo riittää, enkä enää voi ties kuinka monetta vuotta putkeen huijata itseäni että talvijuoksu onnistuisi. Tästä se taas lähtee!



Salikortin ostin elokuussa ja aloitin tosi varovasti edelleen kipuilevan selän kanssa treenaamisen. Nyt olen käynyt läpi syksyn salilla ja jumpissa 1-5 kertaa viikossa. On auttanut jaksamaan sekä töitä että politiikkaa ja pääkin on pysynyt paremmassa kunnossa. Voisin siis todeta viime hetkillä toteuttaneeni lupaukseni. Kaiken kaikkiaan olen varsin tyytyväinen tähän vuoteen.

Ensi vuonna aion löytää paremman tasapainon elämäni eri osa-alueiden välille, niin ettei henkilökohtainen elämäni ole jatkuvasti työn, politiikan ja lasten ristitulessa. Sitä miten se tapahtuu, en vielä tiedä.

Sen lisäksi aion vuonna 2014 tietoisesti opetella pitämään puheita. Tätä ei nimittäin välttämättä moni ymmärrä tai tiedä, mutta inhoan, kammoan ja pelkään puheiden pitämistä. En ole koskaan pitänyt esimerkiksi puoluekokouksessa poliittista puheenvuoroa ja valtuustossakin puhuminen ahdistaa joka kerta. Opettajana puhuminen tai ohjeistaminen on ihan eri asia. Siinä ei ole ongelmaa. Joka tapauksessa, minut saa siis kutsua ensi vuonna pitämään puheita, jos haluaa seurata edistystäni ja hieman haparoiva ja änkyttävä puhe kelpaa!

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Kunnallispoliittinen vuosikatsaus 2013

Lupasin kirjoitella vuoden lopuksi koosteen jossa tarkastelen kulunutta vuotta vaaleissa antamieni lupausten ja teemojen näkökulmasta. Tässä siis vielä sellainen, ennen joulun rauhaan laskeutumista.

2012 syksyn kunnallisvaaleissa puhuin politiikasta joka tapahtuu ilmaston, nuorten ja kuntalaisten ehdolla. Tältä sivulta löytyvät raportit kaikista kokouksista missä olen ollut, aloitteet mitä olen tehnyt ja vaaliteemani. Tässä kirjoituksessa raapaisen vähän pintaa minkälaisia asioita olen tänä vuonna ollut tekemässä ja mihin vaikuttamassa. Harvasta asiasta voi sanoa, että se on yhden ihmisen aikaansaamaa, enemmän politiikkaa ollaan tehty yhdessä yli puolue- ja ryhmärajojen.

1. Ilmaston ehdoilla
  • Kunnianhimoiset päästövähennystavoitteet
  • Ilmastovaikutusten huomiointi kaikessa päätöksenteossa
  • Kaavoituksen kautta yksityisautoilusta kohti toimivaa joukkoliikennettä
Tuusulan arvopuu 2013-2016


Tähän teemaan liityvät päätökset näkyvät lähinnä Tuusulan kunnan uudessa strategiassa. Tein paljon töitä strategian eteen seminaareissa, iltakouluissa ja kokouksissa ja olen lopputulokseen varsin tyytyväinen. Kestävä kehitys on arvo joka ohjaa toimintaa läpi kaikkien tasojen ja strategiasta löytyy varsin yksi yhteen tavoitteita omien vaaliteemojeni mukaisesti. Esimerkkejä:

"Uudisrakentamisen painopiste on keskuksissa ja taajamissa. Tämä luo edellytykset joukkoliikenteelle ja monipuolisemmille palveluille."
ja

"Maankäytön ja rakentamisen keskittämisen taustalla on lisäksi ajatus kestävästä kehityksestä; hyvät kevyen liikenteen yhteydet ja joukkoliikenne on helppo järjestää, kun asuminen on keskittynyt taajamiin ja keskuksiin.

Lisäksi maakuntavaltuustossa hyväksyttiin Uusimaa-ohjelma jossa tavoitteena on hiilineutraali Uusimaa 2050. Tämän tavoitteen mukaan myös Tuusulan tulee toimia.



2. Nuorten ehdoilla

  • Aikaa ja tiloja nuorten toiminnalle
  • Pienet ryhmäkoot oppimisen tueksi
  • Etsivä nuorisotyö

Nämä teemat ovat olleet läsnä hyvin vahvasti koko vuoden toiminnassani, koska tulin valituksi nuorisolautakunnan puheenjohtajaksi. Olemme lautakunnassa pohtineet yhdessä nuorisotyön toimintatapoja ja tavoitteita ja miettineet miten toimintaa voisi kehittää sekä alueellisella että kohdennetulla puolella. Starttipaja on aloittanut tänä vuonna ja joulukuun valtuustossa vahvistimme että ensi vuonnakin Starttipajalla toimii neljä työntekijää: kaksi vakituista ja kaksi määräaikaista. Kohdennetun nuorisotyön päällikkö oli kertomassa syksyllä valtuustoinfossa toiminnasta ja hän kertoi ilouutiset: Nuorisotakuu toteutuu tällä hetkellä Tuusulassa hyvin. Ryhmäkokojen kanssa nyt on edelleen vähän niin ja näin, ensi vuoden talousarviossa kouluista ei kuitenkaan leikata, mikä ei siis ainakaan huononna tilannetta. Palveluverkkoselvityksen jatkotoimia mietitään ensi vuonna ja sitä kautta katsotaan mitä kouluille olisi tehtävissä. 

Tein aloitteet graffitiseinästä yhdessä Sarppa Heiskasen (TuPu) kanssa ja vapaaehtoisrekisterin perustamisesta, jotta nuorisotyö ei olisi niin haavoittuvaista sairastapauksissa ja jotta muutenkin saataisiin lisää aikuisia työskentelemään nuorten kanssa ja hyväksi. Molempien aloitteiden vastaanotto on ollut positiivinen. Vapaaehtoisten aikusiten kouluttaminen on jo aloitettu ainakin Jokelassa ja Kellokoskella, graffitiseinät etenee ensi vuoden aikana.

Joulutauko tulee tarpeeseen


3. Kuntalaisten ehdoilla

  • Lisää vaikutusmahdollisuuksia Tuusulan asukkaille
  • Kuulemisesta kuuntelemiseen ja keskusteluun
  • Avointa ja lähellä olevaa päätöstentekoa.

Oman lautakuntani kokoukset olemme pitäneet avoimina ja kiertäen Tuusulan eri nuorisotiloilla. Olen raportoinut kaikista kokouksista blogissani ja tilanteesta riippuen kysellyt mielipiteitä asioihin myös etukäteen, etenkin Tuusulan Vihreiltä, mutta myös sosiaalisessa mediassa kaikilta. Olen huolehtinut että Nuorisovaltuusto on päässyt mukaan kommentoimaan myös mm. strategiaa ja kuntauudistusta. Olen ollut jäsenenä kuntauudistustoimikunnassa, jossa on mietitty kuntaliitosasioita ja aloitettu kasikuntaselvitys. Tämä työ jatkuu ensi vuonnakin. Tähän liittyen päätimme pitää keskustelutilaisuudet aiheesta kaikissa kuntakeskuksissa. Itse pääsin osallistumaan valitettavasti vain Jokelaan. Kuntaliitoksista on varauduttu järjestämään myös kansanäänestys, jotta jokainen kuntalainen pääsee asiaan ottamaan kantaa. 

Olen pyrkinyt viemään eteenpäin viestejä, mitä kuntalaisilta on minulle tullut. Aina välillä sitä tietysti miettii, että onkohan minua äänestäneet ihmiset olleet tyytyväisiä toimintaani, olisinko voinut jossain tehdä toisin, entä jos olenkin pettänyt jonkun luottamuksen? Jatkan toimintaani näillä eväin ja pyrin ensi vuonna olemaan entistäkin enemmän vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa, sekä politiikassa että kunnassa politiikan ulkopuolella. Luotan siihen, että otatte yhteyttä kun joku toiminnassani ärsyttää. Yritän myös kehittää kokousraportointityyliäni edelleen, pitkät puisevat sepustukset loputtoman pitkistä valtuuston kokouksista ei ehkä kiinnosta edes paikalla olleita, saati sitten muita!

Olen todella kiitollinen tästä vuodesta ja onnellinen siitä että olen saanut tutustua näihin ihmisiin, joille Tuusulan kunnan kehittäminen on todellinen sydämenasia. Erityiset kiitokset (yli puoluerajojen) Sanna Kerviselle, Lauri Untamolle, Ruut Sjöblomille, Tuija Reinikaiselle, Jussi Saloselle, Arto Lindbergille, Päivö Kuusistolle, Kirsi Viitaselle ja Paavo Juntuselle. Olen oppinut teiltä ja teidän kanssa paljon. Uusi valtuutettu on voinut kysyä koska vaan ja saanut aina vastauksia. Toivottavasti ensi vuosi on tätäkin antoisampi ja vie eteenpäin kohti "palvelevaa, kestävästi kehittyvää kotikuntaa".

(Taustamusiikkina Vuokko Hovatta: Minä rakastan ikuisesti)

lauantai 14. joulukuuta 2013

Nuorisolautakuntablogi 7/2013: Kiitos tästä vuodesta

Eilen kokoustimme viimeistä kertaa tänä vuonna nuorisolautakunnan kanssa. Lista oli lyhyt, annoimme lausunnon Lahelanpellon kaavaan ja päätimme käytännönasioita ensi vuodelle. Päätimme edelleen pitää kokoukset avoimina ja lisäksi siirrymme paperittomaan kokouskäytäntöön, eli jatkossa esityslista lähetetään paperisena vain pyydettäessä, muuten se tulee shköpostiin linkkinä.

Paikalla olleet nuorisolautakunnan jäsenet, vasemmalta Aleksanteri Gustafsson, Pasi Huuhtanen, Ilona Toivanen, Kalle Maurola, Jani Ilkas, Maritta Mitronen, Cecilia Veikkolainen, Heli Siltaloppi ja Otto Rikka



Kokouksen jälkeen kuitenkin käytimme aikaa perusteellisempaan keskusteluun. Keskustelimme ensin ensi vuodelle hyväksytystä talousarviosta, siitä muutama nosto:

  • Mestan vuokra palautettiin budjettiin
  • Starttipajalle vakinaistetaan 2 paikkaa, 2 jatkaa vuoden määräaikaisuuksilla
  • Kellokoskelle tulee graffitiseinä osana skeittipuistoa
  • Rahaa on myös graffitiseiniin Jokelaan ja/tai Hyrylään
  • Budjettiteknisistä syistä henkilöstöstä ja ostopalveluista on vähennetty rahaa, mutta tämän kohdennus katsotaan helmikuun jälkeen valtuustossa, sellaisenaan ei vielä vaikuta suoraan nuorisopalveluihin.

Loistavat, pätevät, työlleen omistautuneet työntekijämme Jaana Kellosalmi (vas.) ja Kirsi Kostiainen

Lisäksi keskustelimme laajemmin ensi vuoden toiminnasta, on tulossa politiikan saralla mielenkiintoinen ja aika täysi vuosi, kun läpi pitäisi käydä mm. seuraavia:

  • Kuntauudistus
  • Palveluverkkouudistus
  • Organisaatiomuutos

Lautakunnassa on hyvä ilmapiiri ja innostusta kehittää nuorisotyötä ja antaa mahdollisuuksia siihen työntekijöille. Painotimme paljon sitä, että prosessit täytyy suunnitella ja tehdä yhteistyössä nuorten kanssa ja että nuorisotyötä tulee kehittää niin, että se tavoittaa mahdollisimman paljon nuoria kaikissa kuntakeskuksissa.

Nyt on hyvä fiilis jäädä joulutauolle, tammikuussa sitten jatkamme taas, uusin kuvioin, uusin eväin!

Skumpat päättyvän vuoden kunniaksi!




keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Hiilineutraali Uusimaa 2050

Vihreiden palaverissa: mm. Leo Stranius ja Susanna Rahkonen

Uusimaa - Itämeren alueen kärjessä

Tänään maakuntavaltuuston kokouksessa hyväksyttiin Uusimaa-ohjelma, sen strategiset tavoitteet ja ympäristöselostus. Ohjelmaa on valmisteltu mm. kesäkuun seminaarissa Långvikissa. Lisäksi se on käynyt lausuntokierroksella ja Uudenmaan Vihreätkin ovat sitä kommentoineet. Vihreästä näkökulmasta katsottuna ohjelma on melko kunnianhimoinen ja hyvä, siinä on vahva ympäristöpainotus jossa huomioidaan sekä ilmastonmuutoksen torjunta että luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen.

Paitsi että ohjelmassa on oma strateginen tavoitteensa puhtaasta ja kauniista Uusimaasta (2040) ja strateginen valinta kestävästä luonnontaloudesta, on vihreiden tavoitteiden kannalta hyviä painotuksia myös muilla osa-alueilla. Kasvun mahdollisuuksissa puhutaan mm. avoimesta datasta ja cleantechistä. Cleantechistä nostetaan esiin mm. uusiutuva energia, rakennusten energiatehokkuus, älykkäät sähköverkot ja energian varastointi.

Toimivan arjen osiossa puhutaan älykkäästä joukkoliikenteestä ja eheytyneestä yhdyskuntarakenteesta. Lisäksi toimivan arjen alueella on myös painotuksia nuorisotakuun, maahanmuuttamisen ja siihen liittyen kotouttamisen ja integraation sekä lähidemokratian toteuttamiseksi, mitkä ovat minulle henkilökohtaisesti tärkeitä poliittisia painopistealueita.

Maakuntakaavoituksessa tullaan käsittelemään maakunnan viherrakennetta kokonaisuutena. Toimenpiteitä on listattu myös monimuotoisen luonnon säilyttämiseksi, vesien tilan parantamiseksi, ympäristötietoisuuden lisäämiseksi ja hiilineutraalin Uudenmaan saavuttamiseksi.

Hiilineutraaliuteen pyrkimisessä on tarkoitus laatia suunnitelma välitavoitteineen mahdollisimman pian. Ohjelma ei ole Uudenmaanliiton ohjelma tai strategia vaan kaikkien Uusimaalaisten ohjelma. Ohjelman tavoitteiden toteutuminen vaatii siis aktiivisia toimia kaikilta Uudenmaan kunnilta, myös Tuusulalta. Hiilineutraalius tai luonnon monimuotoisuuden säilyminen ei tapahdu itsestään, vaan on aika kääriä hihat ja ryhtyä entistä aktiivisempiin toimiin kaikissa kunnissa!

Maakuntahallituksen jäsen Minerva Krohn ja maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Timo Juurikkala
Kirjoitus julkaistu muokattuna myös Keski-Uusimaan mielipidepalstalla 13.12.2013 otsikolla Uusimaa-ohjelmassa vahva ympäristöpainotus.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Valtuustoblogi 9/2013: Talousarvio 2014

Viimeistä viedään. Vuoden viimeistä valtuuston kokousta nimittäin. Lista löytyy täältä. Aloitettiin poikkeuksellisesti jo klo 15, että varmasti ennätetään kaikki asiat käydä läpi. Pari isointa nostoa kokouksesta kaiketi otsikonkin mukaisesti ensi vuoden talousarvio, sekä ihan kokouksen lopussa oleva kunnanjohtajan erottamiseen tähtäävä valtuustoaloite.

Esityslista ja korruptiokalenteri

Talousarvio 2014

Ei kai sitä turhaan noita kaikkia sunnuntai-iltojaan ihminen ole viettänyt budjettineuvotteluissa. Aika hyvä kattaus on tullut läpi käytyä tätä kierrosta näin ensimmäisenä vuotena, seminaareissa, hallituksen iltakouluissa, lautakunnassa, neuvotteluissa ja sitten vielä täällä valtuustossa. Tässä vaiheessa, ei oikeastaan minulla sen kummemmin lisättävää hallituksen esitykseen ole. Luonnollisesti, median läsnäollessa pitäisi pitää suuria puheita, mutta olen kyllä kaiken sanottavani jo sanonut neuvotteluissa ja lautakunnassa. Lautakunnissa käytiin väännöt aiheesta, niistä olen kirjoitellut esimerkiksi täällä. Aiemmin paljon aiheeseen liittynyt palveluverkkouudistus on myös puhututtanut, etenkin kyläkoulujen muodossa. Siitä keskustelusta koostetta täällä.

Lopultahan tehtiin ratkaisu, että kouluja ei suljeta ensi vuonna vaan tarvittavia säästöjä haetaan muun muassa talouden tasapainottamis- ja tuottamisohjelmasta ja kiinteistöveron korottamisesta. Koin, että tämä esitys on siedettävä tässä tilanteessa. Itse olisin ollut valmis viemään palveluverkkouudistusta nopeamminkin eteenpäin jotta sitä kautta olisi saatu lisäresursseja esimerkiksi koulupuolen henkilöstöön, mutta prosessi oli tässä kohtaa niin huonosti suunniteltu ja johdettu, että se herätti vaan turhaa huolta ja pahaa mieltä ihmisissä, enkä pystynyt sitä kannattamaan näin toteutettuna. Toivon kuitenkin, että tätä viedään eteenpäin jo ensi vuoden aikana paremmin koordinoidusti ja tällainen suunnitelma onkin: tarkoituksena on, että jo ensi kesäkuussa olisi keskustelut käyty niin lautakunnissa, hallituksessa, valtuustossa, kuin myös henkilökunnan ja koululaisten vanhempien kanssa ja suunnitelman suhteen voitaisiin tehdä päätöksiä.

Talousjohtaja Markku Vehmas esittelee talousarviota

Esityksessä olin neuvottelutuloksien pohjalta onnellinen myös siitä, että lastensuojeluun saatiin lisää panostusta, eikä nuorisoasemaan kosketa. Pohjois-Tuusulan (Kellokoski ja Jokela) kesän sosiaali- ja terveysasemien sulut toteutetaan vain 4 viikon mittaisina, niin että ne saa olla korkeintaan viikon yhtä aikaa kiinni. Lisäksi talouden tasapainottamis- ja tuottavuusohjelmaan saatiin lisäys (kesken kokouksen neuvotellen) että se ei saa sisältää irtisanomisia eikä lomautuksia. 

Itse olin viimeisen illan neuvotteluissa kiinnittänyt huomiota siihen, että tämän ohjelman mukainen 1,5 milj. euroa oli jo jyvitetty valmiiksi lautakuntien budjetteihin henkilöstösäästöinä ja ostopalvelubudjetin pienennyksinä, tämä ei kuitenkaan tarkoita että nämä säästöt tehdään näin toimialoittain, vaan kokonaisuutta tarkastellaan helmikuussa tulevan ohjelman jälkeen. Olen tyytyväinen siitä, että asia tuli kunnanjohtajasta alkaen sanottua ääneen, joten valmistelevat virkamiehet oletettavasti osaavat suunnitella ohjelman ilman juustohöyläystä kaikilla toimialoilla.

Oman lautakunnan alalta mainittakoon, että Mestan vuokra lisättiin nuorisolautakunnan budjettiin ja starttipajalle vakinaistetaan kahden työntekijän työsuhteet, kaksi palkataan vuoden määräaikaisilla sopimuksilla. Graffitiseinistä ensi vuonna tulee Kellokoskelle yksi skeittipuiston yhteyteen, sekä mahdollisesti Jokelaan tai/ja Hyrylään kustannuksista riippuen.

Talousarvion lisäksi päätettiin virkojen perustamisesta, ensi vuoden aikatauluista, korjattiin paria aiempaa päätöstä, hyväksyttiin keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen palvelusopimus 2014-2016, toki sillä lisäyksellä että myös sen toimintaa tulee tarkastella osana talouden tasapainotus- ja tuottavuusohjelmaa, mitä tarkastellaan keväällä.  Lisäksi keskusteltiin pitkään ikä- ja vammaispoliittisesta ohjelmista. Ensimmäinen hyväksyttiin, jälkimmäinen palautettiin valmisteluun. 

Vegaanista älyttömän hyvää jouluruokaa: seitania, tofua, sienisalaattia ja vaikka mitä!

Aloitteet


Aiemmin jo kirjoitin KD:n valtuutetun sensuurialoitteesta koskien koulujen ulkopuolisia esityksiä (Outo homo menee kouluun). Vastaus aloitteeseen oli hyvä, ja myös teoksen luoja Juuso Kekkonen on kritiikkiin vastannut Keski-Uusimaa-lehden mielipidepalstalla. Ilkka Seppälä verhosi edelleen omaa moraalipaniikkiaan huoleen nuorista, heidän kasvusta, turvallisuudesta, herkkyydestä ja syrjäytymisvaarasta. Onnistuin olemaan hiljaa. Onneksi Ilkka Seppälä ymmärsi itsekin jäävänsä yksin tässä asiassa.

Sitten oli yrityskasvatusta, liityntäpysäköintiä, teiden turvallisuutta, kevyenliikenteen väylää, nämä meni esitysten mukaan.

Aloite kunnanjohtajan erottamisesta

Kunnanhallitus esitti äänestyksen kautta tilapäisen valiokunnan asettamista tutkimaan, onko kunnanjohtajan irtisanomiseen perusteita. Kokoomus vastusti tätä. Joka tapauksessa neuvotteluissa oltiin sovittu muutostyöryhmän perustamisesta, jonka tarkoituksena on tarkastella johtosääntöä, sekä erilaisia toimintatapoja virkamiesten, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten välillä. Kaikki oli yhtä mieltä siitä, että yhteistyötä on parannettava kautta linjan.

Jo edeltä tiedettiin, että asian käsittelystä tulee hankala, oli varattu aikaa ja mahdollisuuksia ryhmien omille ja ryhmien välisille neuvotteluille. Asiasta pidettiin maltillisia puheenvuoroja, äänestys oli aika odotetunlainen: 28-23 tilapäinen valiokunta perustetaan. Äänestin sitä vastaan ja jätin eriävän mielipiteen asiaan kokoomuksen ja muutaman muun kera. Ainahan se kirpasee, kun joutuu kokoomuksen kanssa olemaan samaa mieltä, mutta välillä näinkin :)

Jäsenet ja varajäsenet valittiin ongelmitta, itse olen varsinaisena jäsenenä muutostoimikunnassa ja Tuula Kumpulaisen varajäsenenä tilapäisessä valiokunnassa. Jotta asiat ei olisi liian yksinkertaisia, käytiin vielä neuvotteluja sekä tilapäisen valiokunnan, että muutostoimikunnan puheenjohtajavalinnoista. Ja käytiin puheenjohtaja-vaali suljettuna lippuäänestyksenä TuPun ja Kokoomuksen ehdokkaiden välillä. Itse kyllä ehdotin edistyksellistä kahden puheenjohtajan mallia, mutta tämä ei muille ryhmille sopinut. Puheenjohtajaksi valittiin TuPun ehdokas, valtuuston puheenjohtaja Tuija Reinikainen äänin 31-18.

Muutostoimikunnan puheenjohtajiksi ehdolla oli niin ikään TuPun Jussi Salonen ja Kokoomuksen Salla Heinänen. Puheenjohtajaksi valittiin Jussi Salonen äänin 32-17. Tässä vaiheessa kello on 21.44

Lopuksi


Tällä viikolla on vielä mm. maakuntavaltuuston ja nuorisolautakunnan kokoukset. Ensi viikonloppuna, kaiken tämän jälkeen aion koota tänne blogiin mitä kaikkea tämän vuoden aikana olen tehnyt ja miten koen onnistuneeni vaalilupausteni toteuttamisessa. Stay tuned!

maanantai 11. marraskuuta 2013

Valtuustoblogi 8/2013: Veroja ja kunnanjohtajan erottamista

Hiiohoi, täällä sitä taas ollaan. Edellinen kokous jäi minulta väliin, kun olin Oslossa (katso kuvat!). Kokouksessa oli ollut jotain sellaista pientä, osavuosikatsausta, ympäristömääräyksiä ja muuta. Varani Heidi Grundström edusti siellä hienosti. Mutta nyt back in da business, lista löytyy täältä!

Vegaanille varatut kokouseväät

Alkuun puhuttiin kuntarakenne.. Zzzzzzzzzzz... No ei vaan. Kuntauudistustoimikunta on kokoustanut säännöllisesti ja käynyt läpi vastaukset mitä annetaan: kasikuntaselvitys etenee, muita selvityksiä ei kannateta tai haluta. Antti Kaikkonen ihmetteli VM:n ylimääräistä selvitysmääräystä, jossa siis Tuusula laitettiin mukaan pääkaupunkiseudun selvitykseen Sipoon, Keravan ja Kirkkonummen kanssa. Paheksuva puheenvuoro. Ei juuri muuta keskustelua, esitysten mukaan.

Omakotitonttien hinnat ja vuokrat meni myös esityksen mukaan.

JA SITTEN NIITÄ VEROJA


Hankala on aikataulu, ensin päätetään veroprosentit ja vasta kuukauden päästä talousarvio. Hallituksen esityksessä verot pysyy ennallaan. Demarit, puhetorvenaan valtuustoryhmän puheenjohtaja Arto Lindberg esitti kuitenkin pientä korotusta kiinteistöveroon (0,65 -> 0,75), jotta palveluleikkaukset voitaisiin ensi vuodelta välttää. Tuottaa noin 5-600 000 euroa lisää ensi vuoden budjettiin. Myös TuPun ryhmäpj Jussi Salonen liputti tämän puolesta. Palveluverkkouudistusta halutaan viedä eteenpäin, mutta ensi vuonna suunnitelmaa viedään eteenpäin ja mietitään prosessia millä se tehdään, ei vielä suljeta kouluja. Tämän noston jälkeenkin yleinen kiinteistövero olisi Tuusulassa matalalla tasolla naapurikuntiin verrattuna.

Lauri Untamo (kok.) piti tutun ja turvallisen puheenvuoron, olin jo etukäteen sen esittänyt automatkalla Paavo Juntuselle (kuvassa, PS). Siinä puhuttiin vastuunkantamisesta. "Se tarkoittaa että verot nousevat nyt ja ensi vuonna ja seuraavana vuonna ja niin kauan kunnes Tuusulan kunnan valtuusto kykenee tekemään päätöksiä menojen leikkaamiseksi." Ja siinä puhuttiin myös tasaveroja vastaan, tulotasosta riippumatta kaikki joutuu sen maksamaan. "Itse en haluaisi sellaista kehitystä nähdä." Mukaan tuotiin myös aluepoliiikka: Hyrylä kärsii enemmän kuin Jokela. Asumiskustannukset on kovin kalliit: jätemaksut, lämmitys, vesimaksut. "Haluamme että vanhat ihmiset pysyvät virkeinä kodeissaan lunta luodessaan". Got to love Lauri Untamo; Köyhien, lasten ja vanhusten asialla.

Toki asiassa pidettiin muitakin puheenvuoroja ja laskelmistakin oli erilaisia mielipiteitä, että onko se vaikutus yksittäiselle asunnolle euron kuussa vai useamman euron. Asiasta keskusteltiin myös Twitterissä, kuulin Emmi Suomilammilta (kok.) että Järvenpäässä yleinen kiinteistövero on ollut 1,32% ja noussee tänään 1,35 prosenttiin. Totesin tämän myös omassa puheenvuorossani. Lohdutin kokoomusta: lapsiperheellisenä asunnonomistajana en vaivu epätoivoon vaikka kiinteistövero tämän verran nousisikin, jäänen eloon.

Äänestys: 26-24 kiinteistöveroa päätettiin korottaa.


Paavo Juntunen, PS, uskollinen kuljettajani kaukaa pohjoisesta

Sitten oli yksittäisiä asioita, Tuusulan kunnan kiinteistöt oy, takauksen myöntäminen, vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnan jäsenten vaali, vastauksia aloitteisiin. Pääasiassa keskustelutta. Jokelan kuntoreittiä pitäisi kunnostaa. Seurakunnan leirikeskuksen tienristeys on vaarallinen, pitäisi tehdä asialle jotain (se muuten on, olen itsekin joskus oppilaiden kanssa ollut siellä ja jännittänyt bussissa että pääseekö se kääntymään vai ei). Välillä aina jaksan ihmetellä miten kunta ja ELY-keskus palloittelee vastuita ja saa hirveitä summia menemään kaikennäköisiin suunnittelutöihin. Tämä palautettiinkin valmisteluun.

Ollakko vai eikö olla Tuusulan kunnanjohtaja?

Muissa asioissa kuultiin aloitteita mitä oli vastaanotettu mm. Nahkelan kyläkoulun ja päiväkoti Kanin Loikan säilyttämisen puolesta.

Lisäksi kuultiin Pasi Huuhtasen (ps.) ym. aloite kunnanjohtajan erottamiseksi/siirtämiseksi muihin tehtäviin luottamuspulan vuoksi. Tähän tutustuin itse lauantai-aamuna kun äitini luki paikallista lehteä ja totesi minulle, että "aiotte sitten erottaa kunnanjohtajanne". Jaahas, minä sanoin ja aloin juttua lukea. Paitsi paikallislehteen, tänään juttu kiiri myös Hesariin. Ehkä tähän liittyen, valtuustossa oli myös poikkeuksellisen paljon ihmisiä seuraamassa kokousta. Mikäli aloitteessa siis on 1/4 valtuutetun nimi, perustetaan erillinen toimikunta arvioimaan luottamuspulaa ja kunnanjohtajan toimintaa. Mikäli kunnanjohtaja päätetään erottaa, se vaatii 2/3 enemmistön valtuustossa.

Aloitteessa oli allekirjoituksia yli neljäsosa, joten prosessi etenee.

Pasi Huuhtanen puhui perusteellisesti lujalla äänellä. Salamavalot välkkyi. Aloitteessa oli allekirjoituksia Vasemmistoa lukuunottamatta kaikista ryhmistä. Todettakoon kuitenkin, että itse en aloitetta ollut allekirjoittanut vaan vihreistä aloitteeseen oli osallistunut toinen varavaltuutettu Eeva-Liisa Nieminen. En oikeastaan osaa sanoa tästä asiasta mitään juuri nyt. Jotenkin vähän shokkiolo. Palaan asiaan.

Kokous päättyi.


PS. Ensi vuoden talousarvioesitys löytyy Tuusulan kunnan nettisivuilta.











torstai 3. lokakuuta 2013

Nuorisolautakuntablogi 6/2013: Mestaa, leikkauksia, kehittämistä

No niin. Vuoden raskain kokous takana. Ei kyllä ollut yhtään niin raskas kun olin ajatellut, meillä on tosi hyvä henki lautakunnassa, tosi hyvää keskustelua ja asioiden punnitsemista. Lähes koko kokous käsitteli talousarviota, joten en tässä sen kummemmin muusta kokouksesta kirjoittele. Paikalla oli myös osan kokousta pari Mestan nuorta ja Mestan työntekijä.

Lähtökohta esityksessä numeroina oli että kehyksessä vähennettiin 45 600 euroa vuokrakuluista (Mestan nuorisotila), Henkilöstökulut mitoitettiin 2013 tasolle ja vähennystä sinne tuli 31 000 euroa ja muista kuluista vähennettiin 20 000 euroa, millä ei ole suoraa vaikutusta nuorten toimintaan. Näistä kaksi jälkimmäistä hyväksyttiin vastalauseitta. Myös Metsäpirtin hinnoittelut hyväksyttiin, mietittiin vastaisuuden varalta että olisi hyvä ehkä kehittää vuokria edelleen niin että olisi esimerkiksi minimituntimäärä millä tiloja vuokrattaisiin ja toisaalta että hinnoittelu voisi muuttua esim. halvemmaksi parin tunnin jälkeen jne.

Isoin keskustelu koski kuitenkin Mestaa. Mesta on siis nuorisotila Hyrylän keskustassa, josta kuvausta ja kuvia löytyy täältä. Tämä oli tiedossa toki jo etukäteen, maanantain kunnanhallituksen kokouksen aikana Mestan nuoria kävi osoittamassa mieltä ikkunan takana, adressi pistettiin pystyyn ja nuorisovaltuusto pohti tahollaan kantaa asiaan. Keskustelu kävi välillä jo melko kuumana, luonnollisesti koska asiaan liittyi paljon epätietoisuutta. Myös itse sain yhteydenottoja asian tiimoilta. Keskustelu lautakunnassa oli kuitenkin todella rakentavaa ja asiallista.

Lopputuloksen tiivistämisessä väsynyt puheenjohtaja lainaa suoraan Nuorisovaltuuston fb-päivitystä, sillä korjauksella että varsinaisesti hyväksyttiin esitys kahdella lisäyksellä, ensimmäinen on kuten alla, toinen oli että mikäli kunnanhallitus tai valtuusto päättää säilyttää Mestan, budjettiin myönnetään lisäraha vuokrakustannuksiin. Myös äänestykset meni hieman eri tavoin, mutta pääpointti nyt tulee ehkä tässä selväksi kuitenkin:

TIETOA MESTAN TILANTEESTA
Nuorisolautakunnan kokous loppui hetki sitten, ja siellä tehtiin päätös Mestasta:
Nuorille täytyy osoittaa paikka, jossa olla ja jonka suunnittelussa nuoret on otettu huomioon ja joka on todettu toimivaksi, ennen kuin Mestan nuorisotalo lakkautetaan. Jos kyseistä tilaa ei saada aikaiseksi vuoden loppuun mennessä, ylitetään budjettiraami 45 600 eurolla ja Mesta jatkaa toimintaansa. 
Kokouksessa oli esillä kaksi muutakin vaihtoehtoa:
1. Nuorisotalo Mestaa ei lakkauteta, mutta 45 600 euroa otetaan muista Nuorisotoimen kohteista: Sunnuntailisien poistaminen, joka käytännössä olisi tarkoittanut kaikkien nuorisotalojen sunnuntaipäivien sijasta yhtä lisäaukiolopäivää arkipäivälle (jos mahdollista talossa). Tämä olisi tuottanut noin 11 000 euroa säästöä henkilöstökuluihin. Lisäksi oltaisiin luovuttu suunnitelluista graffitiseinistä, jotka olisivat säästäneet tarvikekustannuksista noin 10 000 euroa. Lisäksi oltaisiin muista kustannuksista otettu 15 000 euroa ja avustuksista 10 000 euroa. Tämä ehdotus äänestettiin nurin äänin kuusi puolesta ja neljä vastaan. 
2. Alkuperäinen ehdotus, jonka mukaan Mesta lakkautettaisiin 45 600 euron säästöjen vuoksi. Tämä äänestettiin nurin nolla puolesta ja yhdeksän vastaan. Lisäksi oli yksi tyhjä ääni. 
Nykyinen päätös on kuitenkin vasta lautakunnan päätös, joka menee seuraavaksi kunnanhallituksen käsittelyyn, jossa se voi vielä muuttua ja jonka jälkeen se menee vielä ainakin kunnanvaltuuston käsittelyyn.


Ajatuksia lopputuloksesta. Hyvällä tahdollakaan lopputulos ei ole raamissa. Eli korvaavat tilat eivät ole ilmaisia parhaimmassakaan tapauksessa. Toisaalta osa säästöistä löytyi suhteellisen kivuttomasti. Olen itse onnellinen siitä ettei esitys henkilöstön, toiminnan, tarvikkeiden ja avustusten leikkaamisesta mennyt läpi. Mielestäni esimerkiksi sunnuntai-sulkemiset olisivat olleet suoraan pois nuorilta ja henkilöstöstä ja toisaalta avustuksista leikkaaminen olisi koskenut monia pieniä yhdistyksiä ja järjestöjä joilta samaan aikaan peräänkuulutamme apua yhteisiin talkoisiin. 

Seuraavaksi esitys menee tosiaan hallitukselle. Budjettineuvottelut jatkuvat. Kuitenkin niin moni on niin äänekkäästi ottanut kantaa nuorten hyvinvoinnin ja tilojen puolesta, että olen tältä osin ihan optimistinen. Tuo meidän ylitys on verrattain pieni, kun katsotaan kokonaisuutta. Mutta pienistä puroista jne. 

Olen sitä mieltä, että on opittavaa tästä prosessista mikä nyt käytiin. Keskustelua pitää käydä enemmän jo ennen kokousta, ja myös nuorten on voitava osallistua siihen. Olisi myös hyvä jos olisi useampi vaihtoehtoinen esitys minkä väliltä voitaisiin keskustelua käydä. Ymmärrän täysin ettei se tänä syksynä ollut mahdollista, mutta kenties ensi syksynä voisi ollakin!

Toivotaan parasta että paras mahdollinen lopputulos saadaan aikaan! Edelleen olen sitä mieltä että riippumatta Mestan kohtalosta nuorisotyötä ja toimintaa Hyrylässä ja muuallakin Tuusulassa pitää edelleen kehittää vahvasti monipuolisempaan ja verkostomaisempaan suuntaan. Toivon vahvaa yhteistyötä esimerkiksi koulujen ja kirjastojen kanssa ja monenlaisia tapahtumia, joihin monenlaiset nuoret voivat osallistua.


torstai 26. syyskuuta 2013

Nuorisotyö 2014 Tuusulassa

Tänään järjestettiin nuoriso- ja liikuntalautakunnan yhteinen talousarvioinfo ensi viikon kokouksia varten.

Nuorisotyön näkökulmasta nostot ensi vuodelle:


  • Kehitetään kirjasto- ja kouluyhteistyötä, siirretään painopiste tilatoiminnasta yhteistyöhön ja verkostoihin.
  • Tiiviimpää yhteistyötä nuoriso- liikunta ja kulttuuritoimen välillä.
  • Tavoitellaan isompaa osaa nuorista toiminnalla (valtakunnallisesti nuorisotyö tavoittaa 20-25% nuorista, Tuusulassa 15%).
  • Luovutaan Mestasta ja Harjulasta (Harjula on jo prosessissa).
  • Graffitiseinä/seiniä tulee (ei vielä tietoa paikoista, nuoriso).
  • Kellokosken skeittiparkki tulee (Liikunta).

Olin varautunut huomattavasti pahempaan. Jos näillä mennään olen varsin onnellinen Tuusulan nuorten puolesta. Henkilöstö ja toiminta säilyy, nuorille järjestetään alueellisesti entistä laadukkaampaa ja monipuolisempaa toimintaa. Starttipajan työ turvataan, nuorisotakuussa on mahdollista päästä hyviinkin tuloksiin jo ensi vuonna ja etsivä nuorisotyö rullaa entistä paremmin kun kouluyhteistyötä kehitetään entisestään. Vielä kun on skeittiparkit ja graffitiseinät kaikissa keskuksissa ja saadaan yhteistyö kirjastojen kanssa sujumaan, niin aika hyvä kokonaisuus alkaa olla käsissä. 

Hyvä on ihmisen kasvaa aikuiseksi täällä!


maanantai 16. syyskuuta 2013

Yläkoulu. Nyt. Vol I.

Opetussuunnitelman uudistustyö alkaa pikkuhiljaa olla taas lähtökuopissaan. Minun on pitänyt tovi jos toinenkin kirjoitella ajatuksia siitä, mitä peruskoululle pitäisi tehdä. Tässä kolme viime aikoina eniten päässä pyörinyttä ajatusta, lähinnä yläkouluun liittyen. Jatkoa ehkä seuraa, tai sitten ei. Katsotaan nyt. Keskustelu kyllä on tervetullutta!

1. IT-opetusta ja opettajia kaikille kouluille.


TVT (tieto- ja viestintätekniikka) on kuuminta hottia. Koulutusta toisen perään, läppärit kaikille, projekteja yli oppiainerajojen. Ei riitä. IT tai ATK tai mitä termiä sitten käytetäänkin tulee ottaa myös kaikille pakollisena erillisenä oppiaineena opetussuunnitelmaan ja kouluilla on oltava pätevät opettajat tätä opettamaan. Tulevaisuuden työntekijöiden tulee ymmärtää jotain paitsi word-dokumenteista myös käyttöjärjestelmistä ja ihan tietokoneiden ja internetin perustoiminnasta ja logiikasta. Pitää ymmärtää jotain koneista. Ja jotta joku sitä voisi heille opettaa, se vaatii koulutusta enemmän kun yksittäisen veso-iltapäivän. Samat IT-opettajat voisivat sitten toimia myös kouluissa tukihenkilöinä ja laitevastaavina. On teennäistä lykätä tämä rooli aina jollekin edes vähän aiheesta kiinnostuneelle opettajalle. Se ei riitä.

2. Joustavaa perusopetusta kaikille!


Jopo- opetus (joustava perusopetus) on aivan mahtava tehostetun tuen koulunkäyntimuoto joka on suunnattu motivaatio-ongelmaisille ja mahdollisille koulupudokkaille. Opetus on toiminnallisempaa, sisältää enemmän työharjoittelujaksoja, leirikouluja, retkiä ja tutustumiskäyntejä. Aivan fantastinen keksintö. Mutta miksi vain pienelle ryhmälle oppilaista? Eikö kaikki oppilaat hyötyisi tiiviimmästä yhteistyöstä työelämän kanssa, mahdollisesti syventävistä kursseista yhteistyössä lukion kanssa, laajemmista tutustumismahdollisuuksista ammattiopistoihin jne. Eikö kaikki oppilaat ansaitsisi toiminnallisempaa opetusta ja yksilöllisempää ohjausta?

Loputtomasti ei kannata yhden rakenteen sisälle luoda erilaisia alarakenteita, jos voi muuttaa koko rakennetta!

3. Yhtenäiskouluista koulukeskuksiin ja kampusalueisiin.


Ekaluokkalainen ja ysiluokkalainen ei mahdu samaan pulpettiin. Seiskaluokkalainen ja abi mahtuu. Päiväkodit ja alakoulut sopivat luontevasti yhteen, siirtyminen päivähoidosta eskarin kautta kouluun sujuu turvallisesti. Vastaavasti yläkouluissa on hyötyä siitä, että oppilaat näkevät ympäristössään jo vanhempia ja opinnoistaan vastuuta ottavia opiskelijoita. Suurin huoli tällä hetkellä on juuri peruskoulun päättävistä nuorista ja heidän jatkosta. Tähän vastaa se, että siirto peruskoulusta toiselle asteelle olisi mahdollisimman helppo, turvallinen ja kivuton. Tämä kannattaa mielestäni muistaa myös tulevaisuuden oppimisympäristöjä mietittäessä ja investointeja tehtäessä. Samassa koulutuskompleksissa voisi olla hyvin yläkoulun ja lukion lisäksi myös erilaisia ammattiopistojen linjoja. Tämä mahdollistaisi myös "ammattilukion" idean.

Mitä mieltä? Mitä muuta?