sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Tulevaisuuden nuoret

Vietin kaksi ajatuksia rikastuttavaa päivää EDUCA-messuilla. Vaikka messut välillä tuntui paikalta josta kerätä mahdollisimman paljon kyniä (jotka kuitenkin kaikki katoaa ennen seuraavia messuja) ja karamellejä, riitti pari täsmäluentoa ja paneelikeskustelua tekemään kokemuksesta arvokkaan.

Ensimmäinen oli tulevaisuustutkija Ilkka Halavan luento tulevaisuuden nuorista. Kirjailen tähän hieman alustavia hapuilevia ajatuksia mitä esitys minun päähäni sai sinkoilemaan.

Halavan luento oli ihanan soljuva, tunsin hetkellisesti palaavani sosiologian luennolle, jossa käsitellään kuluttaja-asiakkuus-identiteettiä ja transparenssin aikakautta. Mediaympäristö tekee kaikesta läpinäkyvää, syy-seuraussuhteet on näkyvillä ja lupaukset paremmasta ympäröi kaiken. Tulevaisuuden nuoret eivät rakenna identiteettiään työn kautta. Toisaalta tunnistin kipeän todellisena nuorten ajattelun elämästä jonka mukaan

Toiset ovat matkalla kohti hyvää elämää, (sellaisena kun media sen esittelee) ja toiset kokevat, että elämä on hyvät bileet, joihin itse ei ole saanut kutsua.

Halavan luennon ehkä järkyttävin pointti oli palautteen antamisessa ja saamisessa. Hänen mukaan ihminen saa vuodessa 10 minuuttia positiivista palautetta ja noin 2500 minuuttia negatiivista. Suurin osa tästä on palautetta mitä ihmiset itse antaa itselleen. Sosiaalisessa mediassa suhde sensijaan on päinvastainen.

Suomalainen kulttuurikoodi sanoelee, että vain negatiivinen palaute on palautetta. Toisaalta tulevaisuuden nuoret ovat kasvaneet sosiaalisen median ympäröiminä tai läpäiseminä ja ovat tottuneempia antamaan ja saamaan positiivista palautetta. Töissä niinikään yleisesti keskitytään tekijän vahvuuksiin ja kontekstiosaamiseen, tai näin pitäisi olla (onko näin julkisessa palveluntuotannossa onkin sitten erillisen pohdinnan paikka, jonkun luennon dioissa ilmeni häkellyttävän paljon ongelmia nimenomaan kunnan organisaatiorakenteessa ja esimiestyöskentelyssä).

Toisen päivän paneelikeskustelussa Helsingin nuorisotoimenjohtaja Tommi Laitio  kertasi nuorisokyselyä, jonka mukaan nuoret luottavat entistä enemmän auktoriteetteihin kuten poliisiin, mutta entistä vähemmän itseensä ja vertaisiinsa. Nuoret eivät koe voivansa itse vaikuttaa asioihin tai edes yhdessä ikäistensä kanssa voivansa saada mitään aikaan. Tämä ei voi olla suuntaus mitä vahvistetaan, päinvastoin peruskoulun ja lukion uudessa opetussuunnitelmassa tulisi kaikin keinoin ohjata koulutusta vertaisoppimisen suuntaan.

Tässä vaiheessa huomaan, että minulla on niin paljon sanottavaa tähän, että jatkan nuorten palveluista organisaatiotasolla myöhemmin. Tämän päivän ja tulevaisuuden nuoret on kuitenkin se lähtökohta, mistä pitää lähteä miettimään palveluiden ja järjestelmän, politiikan lähtökohtia. Toisaalta tuo palautteen rooli nousee mitä suurimmissa määrin esiin myös nuorten kanssa työskentelevien keskuudessa ruohonjuuritasolla: paitsi suhteessa nuoriin, myös suhteessa toisiinsa.

Mitä todennäköisimmin minut nimitetään huomisessa valtuuston kokouksessa nuorisolautakunnan puheenjohtajaksi, missä tulen seurailemaan tiiviisti nuorisotakuun toteutumista Tuusulassa. Toisaalta erityisopettajan työssäni teen kaikkeni ettei koulupudokkaita pääsisi tulemaan. Koen, että nämä tehtäväni tukevat toisiaan hyvin. Toisaalta näin varmistuu se, että tulen seuraavat vuodet olemaan tiiviisti naimisissa nuorten syrjäytymisen ehkäisyn kanssa, teeman joka minua myös eniten kiinnostaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti