perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lautakuntablogi 3/2013: Alueellista ja kohdennettua nuorisotyötä



Mesta, Hyrylä
Eilen kokoustimme taas nuorisolautakunnan kanssa. Jouduimme sopimaan ylimääräisen kokouksen, koska edellinen nuorisolautakunta oli tehnyt päätöksen toiminta-avustusten hakuajan aikaistamisesta. Viesti ei ollut kuitenkaan tavoittanut järjestöjä, mistä johtuen hakemuksia tuli vain muutama. Päätimme siis avata haun uudelleen 6.5.2013 saakka ja käsitellä avustukset seuraavassa kokouksessa.

Lisäksi käytiin läpi alkuvuoden tuloslaskelmaa ja todettiin että nuorisotoimessa on tehty aika kovia säästöjä jo alkuvuodesta. Tämä on luonnollisesti näkynyt myös toiminnan (tilojen aukioloaikojen) kaventumisena. Nyt tilanne on parempi.

Juuri muita asioita kokouksessa ei ollutkaan, joten kerron hieman enemmän sekä Mestasta, jossa kokouksen pidimme, että starttipajasta joka alkaa näinä päivinä huolehtimaan nuorisotakuun toteutumisesta Tuusulassa.


Nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja Johanna Lemmelä kertoi meille Mestan toiminnasta. Kyseessä on siis Hyrylässä sijaitseva nuorisotila, joka on rakennettu vuonna 1991 nimenomaan nuorisotilakäyttöön. Mesta on auki nykyään 4 iltaa viikossa, kun vihdoin saatiin täyttölupa yhden osa-aikaisen ohjaajan paikkaan. Alkuvuoden Mesta oli auki harvemmin. Lisäksi Mestan työntekijät pitävät auki yhtenä iltana viikossa Mattilan tilaa. Nuoria käy noin 60 illassa, tosin alkuvuonna vähemmän aikataulu-ongelmista johtuen. Nyt kuitenkin nuoret ovat kuulemma löytäneet taas tilan uudestaan.

Toiminta on pääasiassa vapaata tilatoimintaa ja isoin käyttäjäryhmä on yläkouluikäiset. Lisäksi 5.-6.luokkalaisille on tiistaisin oma aikansa jolla on tarkoituksena tehdä tilatoimintaa tutuksi yläkouluun siirryttäessä. Loma-aikoina ja muutenkin on sitten välillä erilaistakin toimintaa nuorille: pajoja, diskoja ja bändi-iltoja.

Päivisin tilalla on vaan satunnaista käyttöä: maanantaisin parin tunnin ajan perhepäivähoitoa ja silloin tällöin eri ryhmiä käyttämässä esimerkiksi keittiötä. Pohdimme yhdessä voisiko tilojen käyttöä tehostaa niin, että päivisinkin olisi toimintaa. Se tuntuisi järkevältä, eikä uhkaisi nuorten toimintaa jonka painopiste on illoissa.


Pöytäkirjanpitäjänä toimi tässä kokouksessa erityisnuorisotyöntekijä Jaana Kellosalmi joka kertoi nuorisotakuun toteuttamiseksi perustetusta starttipajasta jonka 3 työntekijää on jo aloittanut työt ja neljäskin valittaneen pian. Paja toimii Riihikalliossa entisen nuorisotilan tiloissa (pidämme muuten seuraavan kokouksen siellä, joten kuvia ja tunnelmia sieltä toukokuun kokouksen jälkeen!). Työntekijät ovat yksilö- ja työvalmentajia.

Nuoret valikoituvat pajalle yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen, sekä työ- ja elinkeinokeskuksen kanssa jolloin nuorelle tehdään aktivointisuunnitelma jonka osana pajatoiminta on. Pajalla on tarkoitus paitsi hakea polkua koulutukseen tai työelämään, myös rakentaa arjen rytmiä ruoanlaittoineen ja kaupassakäynteineen. Yhteistyötä tehdään myös Tuusulan yrittäjien kanssa työkokeilujen ym. merkeissä.

Syksyllä saamme lisää tietoja miten pajatoiminta on lähtenyt sujumaan. Rahoitusta on osin kunnalta, osin haettu ELY-keskukselta. Toivottavasti budjettipaineet ei leikkaa pajatoimintaa ensi vuodelta, kun se nyt on niin hyvin saatu käyntiin. Syksyllä on tulossa myös esite nuorisotakuusta, jossa esitellään jopo-luokkatoiminta, etsivä nuorisotyö ja pajatoiminta.