torstai 9. toukokuuta 2013

Avoin kirje Vanhempainliitolle

Hyvä Vanhempainliitto,

aivan aluksi voisin hieman esitellä itseäni, koska olen juuri ymmärtänyt, että olen mitä ilmeisemmin osa Vanhempainliittoa ja sitä kautta Vanhempainliitto puhuu kaiketi minunkin suullani. Olen siis kahden pienen lapsen äiti, erityisopettaja ja kunnallispoliitikko Tuusulasta. Äitinä olen jollain tapaa osana päiväkodin ja alakoulun vanhempainyhdistystä, opettajana olen yhteyshenkilönä yläkoulun ja sen vanhempainyhdistyksen välillä ja poliitikkona olen nuorisolautakunnan puheenjohtaja. Tämä alkuvuoden pyörinyt Kotirintama-kampanjanne herätti minussa ajatuksia kaikissa näissä rooleissani ja siksi halusin tämän kirjeen teille kirjoittaa.

Todettakoon heti alkuun, että koen kampanjanne (kampanjamme?) epäonnistuneena, en pidä siitä että ulkonaolemista markkinoidaan vaarallisena, en siitä että nuoria ja aikuisia asetellaan vastakkain, enkä siitä että bussipysäkeillä näkyvässä kampanjajulisteessa roikotetaan nuorta aikuisen hyppysissä. En usko, että se on ollut viesti mitä olette halunneet välittää nuorille ja vanhemmille.

Toiminnanjohtajanne Tuomas Kurttila on ansiokkaasti toistellut eri medioissa, että tavoitteena on ollut herättää keskustelua ja että siinä on nyt onnistuttu. Minusta kaikki keskustelu ei ole arvokasta ja toistaiseksi keskustelu on ollut lähinnä sitä, että eri tahottoimittajat, nuorisotoimijat ja tutkijat ovat toistelleet, että kampanja ampuu yli, eikä kerro kovinkaan hyvin nuorten todellisuudesta, ja toiminnanjohtaja Kurttila on toistellut (heidän tekemäänsä?) kyselyä, jonka mukaan valtaosa vanhemmista haluaisi sopia yhdessä lasten kotiintuloajoista ja että nyt pitää käydä keskustelua kasvatuskulttuurista (ks. linkit yllä).

Osallistun nyt siis keskusteluun. Näen vanhempana varsin mahdollisena, jopa todennäköisenä sen, että jossain vaiheessa sovimme yhdessä lasteni ystävien vanhempien kanssa yhteisistä kotiintuloajoista. Koen myös varsin hyvänä ajatuksena sen, että koko kylä kasvattaa lasta ja että kannamme yhdessä vastuuta lapsistamme ja nuoristamme. Se tapahtuu mitä suurimmissa määrin ulkona kaduilla, turuilla ja toreilla. Sillä ei ole mitään tekemistä tämän teidän (meidän?) kampanjan kanssa.

Koska nyt sitten kuitenkin olen tavalla jos toisellakin sidottu toimintaanne ja näihin kampanjoihin, toivoisin että kuuntelisitte hetken ajatuksiani. Minäkin olen nimittäin huolissani. En ole huolissani siitä, miten valtaosa meidän lapsista ja nuorista pärjää, ne nimittäin pärjää varsin hyvin. Sekä rikollisuus että päihteiden (tupakka, alkoholi, huumeet) käyttö on laskenut vuosi vuodelta nuorten keskuudessa. Kiusaamiseen on alettu puuttua tehokkaammin, kouluissa ja terveydenhuollossa on panostettu ennaltaehkäisyyn ja esimerkiksi oppimisvaikeudet tunnistetaan aiempia vuosikymmeniä aiemmin ja niihin on saatavilla tukea. Keskivertonuorella menee siis varsin kivasti Suomessa 2013. Hieman huolissani olen resurssoinnista tai lähinnä sen puutteesta näissä asioissa.

Sen sijaan olen tosi huolissani niistä lapsista ja nuorista jotka ei lähde sinne ulos maailmaan. Niistä jotka jäävät kotiin ilta toisensa jälkeen, joita ei näe nuorisotaloilla, ei kaduilla, ei ostoskeskuksissa. Olen sitä mieltä, että on tosi tärkeää että lapsilla ja nuorilla on harrastuksia, ystäviä, pääsy ulos kotoa ja hyvää aikaa ulkona maailmassa, jota ei tarvitse pelätä: jossa voi olla ja nauttia elämästä.

Olen huolissani myös mielenterveyspalveluiden heikosta resursoinnista, siitä että on nuoria jotka ovat jo oppineet, että saadakseen apua täytyy ensin yrittää tappaa itsensä. Se ei ole ennaltaehkäisyä. Toivoisin siis, että asiat osattaisiin laittaa tärkeysjärjestykseen, koska, hyvä Vanhempainliitto, hengailu kavereiden kanssa ostarilla perjantai-iltana harvemmin tappaa ketään, mutta hoitamaton masennus voi sen hyvin tehdäkin.

Joten pyydän siis vilpittömästi ja suuntaan toivoni teihin. Teillä selkeästi on visioita ja resursseja. Teillä on mahdollisuus tehdä barometreja perheiden hyvinvoinnista. Teidän jäsenenä on 1400 koulun tai päiväkodin vanhempainyhdistykset.  Voisitteko te Vanhempainliitto, rahoittajanne ja yhteistyökumppaninne siis jatkossa suunnata kaiken tarmonne (ja rahanne) siihen, että sekä kouluissa että terveydenhuollossa olisi riittävät resurssit auttaa näitä nuoria, jotka todella apua tarvitsevat? Ja olisiko mitenkään mahdollista, ettei meidän tarvitsisi kovin kauan nähdä noita kotirintama-julisteista katukuvassa? Tai vaihtoehtoisesti, voisitteko lakata puhumasta asioista koko Suomen vanhempien suulla ja muuttaa nimenne jotenkin rajatummaksi ja jäsenehtonne tiukemmiksi. On vaikea erota liitosta jonka jäsen ei mitenkään virallisesti ole.

3 kommenttia:

  1. Aivan samoin kuin Veronmaksajien keskusliitto ei edusta veronmaksajia, Vanhempainliitto ei edusta ainakaan kaikkia vanhempia. Tuoreessa kampanjassaan "Ulkonaliikkumiskielto alaikäisille" Vanhempainliitto on ottanut irtioton ainakin niistä vanhemmista, jotka eivät itse pysty asettamaan rajoja nuorilleen.

    Kun presidentti Niinistön Tavallisia tekoja -kampanjaa joskus ehkä hieman julmastikin teilattiin arkielämästä vieraantuneeksi ja väärin sammutetuksi, niin Vanhempainliiton kampanjaa ja presidentillistä interventiota yhdistää ainakin kaksi asiaa: varmaankin hyvä tarkoitus, yrittää herätellä epäonnistuneita vanhempia ja toiseksi se, että niihin ainakin näyttää liittyvän moralistinen sävy, jonka jotkut kriitikot ovat ehkä osin pahansuovastikin tulkinneet yönsä hyvin nukkuvan porvariston sormienheristelyksi naamioiduksi julkisten palveluiden leikkauksen motivoinniksi.

    Kampanjoita yhdistää myös kolmas seikka, se kaikkein tärkein: joko tietämättömyys, insensitiivisuus tai valikoiva muisti perheiden lähtökohtien eriävyyksille. On aika hankala vaatia vanhempia ottamaan takaisin kadonnut vanhemmuus jos sitä ei ole koskaan ollut, palauttamaan perheyhteisö, jota ei ole koskaan ollut tai huolehtimaan lapsista jos omasta itsestäkin huolehtiminen on aika heikoissa kantimissa.

    Ei tietenkään ole presidentin tai Vanhempainliiton syy, että vanhempanaolo on jatkuvaa oman riittämättömyyden kanssa tasapainoilua, mutta vanhemmat kaipaavat tukea, eivät moralisointia. Yhdenkään tulevan nuorisoroiston tai -rontin ainutkaan viinapulloa ei moralisointi jätä avautumatta eikä yksikään vakava syrjäytymisyritys syrjäytymättä.

    http://perukangas.blogspot.fi/2013/05/vanhemmille-ulkonaliikkumiskielto.html

    VastaaPoista
  2. Minä olen kahden koululaispojan äiti ja allekirjoitan tämän sinun kirjeesi täysin. Olen myös lähettänyt Tuomas Kurttilalle suoraan palautetta siitä, että kampanja on liian aggressiivinen ja varsinkin se kuva jossa lasta retuutetaan niskasta. Sain vastauksen, että onpa hyvä kuinka tämä herättää keskustelua. Mutta minä en näe mitä hyvää, edes mitä hyvää keskustelua, tällä saavutetaan. Sen olen toki huomannut, että on paljon aikuisia, joita julisteiden tylyt viestit tyydyttävät kovasti. Näyttää siltä, että julisteet ruokkivat lapsivihamielisiä keskusteluja. Minusta on hirvittävän ikävää, että Vanhempainliiton kampanja on näin kääntynyt osittain itseään vastaan. Haluan sanoutua moisesta liitosta irti, vaikka olen monivuotinen koti-kouluyhdistysaktiivi.

    VastaaPoista
  3. vanhemmiten alkaa tuntua, että lasten äänet ovat parhainta musiikkia. Mopojen päristely kuuluu normaaliin nuorison toimintaan. Kun jossakin kaupungissa yritettiin saada kieltoa nuorison korttelirallille, perusteltiin kieltoa turhana ajeluna. Joku kylläkin puolusti sitä ja selitti, ettei sellaista turhaa ajelua ole olemassakaan.

    Masentavaa tietysti on havaita nuorison kokoontumispaikkojen niukkuus ja ankeus. Tuossa kaupan parkkipaikalla ajoittain jopa joudutaan kieltämään oleskelua. Eihän siellä mitään viihtyvyyden lisäyskeinoja halutakaan. Viihtyvät näköjään kuitenkin.

    Entisaikojen lapsuudessa kokoontumispaikkoja oli vaikka kuinka paljon. Ei tarvittu jäähalleja, laskettelurinteitä ja uimahalleja.Miten ihmeessä sitä tultiin toimeen ilman telkkaria, tietokoneita ja kännyköitä. Radiostakaan ei tullut kuin yhdeltä kanavalta pari tuntia illalla ohjelmaa, eikä mitään nuorisolle paitsi Markussedän tunti.

    VastaaPoista