perjantai 14. kesäkuuta 2013

Aloite: Vapaaehtoisrekisteri nuorisotoimeen


Luottamushenkilöaloite: Vapaaehtoisrekisteri nuorisotoimeen




Nuorisotilatoiminta on osoittautunut hyvin haavoittuvaiseksi työntekijöiden sairaspoissaoloista johtuen. Tilalla on oltava kaksi aikuista ja mikäli toinen sairastuu eikä sijaista saada, on tila kiinni ja nuoret kylillä pyörimässä.


Kuntalaiset ovat jo aiempina vuosina osoittaneet kiinnostusta niin kutsuttuun KATU-toimintaan, jossa vapaaehtoiset aikuiset partioisivat kaduilla tarvittaessa. Tätä ei kuitenkaan ole käynnistetty, koska on todettu ajan ajaneen sen ohi ja ettei sitä enää tarvita. Vastaavasti nyt kuitenkin olisi tarpeellista saada vapaaehtoisreservi, joka pystyisi vastaamaan tarpeeseen työntekijöiden sairaspoissaolojen aikana.


Vapaaehtoisten ei missään tapauksessa tule korvata pätevien työntekijöiden työpanosta: nuorisotyö on Tuusulassa ammattimaista ja laadukasta, eikä sitä pidä millään tapaa murentaa. Vapaaehtoiset voisivat kuitenkin tukea nuorten kasvua ja nuorisotyöntekijöiden työtä satunnaisesti sitä tarvittaessa.


Esitänkin että nuorisotoimessa lähdetään laatimaan mahdollisimman pian vapaaehtoisrekisteriä kaikille nuorisotiloille. Tässä kannattaa hyödyntää esimerkiksi järjestöjä ja vanhempainyhdistyksiä kuten osittain on jo tehtykin. Tämä tulisi kuitenkin laajentaa kaikkia tiloja koskevaksi pysyväksi toimintamalliksi.



13.6.2013


Ilona Toivanen
Nuorisolautakunnan puheenjohtaja
Vihreä valtuutettu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti