maanantai 27. tammikuuta 2014

Valtuustoblogi 1/2014: Lausuntoja, selvityksiä ja aloitteita

Paluu arkeen. Vähän oli joulutauon jäljiltä hankaluutta palauttaa mieleen miten ja milloin täällä ollaan, mutta kyllä se tästä taas.

Kokouksen lista löytyy täältä, ja puuttuvat pykälät täältä. Uutuutena kaikki valtuuston kokoukset aloitetaan nykyään kunnanjohtaja Hannu Joensivun lyhyen ajankohtaiskatsauksen. Tämä siis osana tämän kevään projektia, jolla pyritään palauttamaan luottamusta virkamiesten ja luottamushenkilöiden välille. Nyt ajankohtaiskatsauksessa esiteltiin kuntajakoselvitystä ja metropolilakia. Lisäksi valtuustosta nousi kysymys Purolan ja Nuppulinnan aseman tilanteesta, huomenna on menossa kunnanjohto tapaamaan VR:n ja liikenneministeriön väkeä, joten siitä on enemmän tietoa sitten.

Sähköinen kokousmateriaali
Lista oli suhteellisen kevyt ja päätökset meni pienin muutoksin esitysten mukaan. Oli kuntauudistusväliraporttia (josta kuitenkin luonnollisesti todella monet halusi kertoa mielipiteensä, osa useammankin kerran: tulevan kunnan nimestä, kokoonpanosta, keskuksesta, demokratiasta jne. Nuorisovaltuuston uusi puheenjohtaja Otto Rikka totesi myös hyvin, että nuorisopalveluiden tulevaisuus ja esimerkiksi nuorisovaltuustojen rooli uudessa kunnassa tulisi määritellä liitosselvityksen aikana.)

KUUMA-yhteistyön loppuselvitystä ja toimintasuunnitelmaa, tilojen ostoa, Linjapuiston asemaaavan muutosta, talouspalvelukeskuksen ja palkanlaskentapalveluiden uudelleen järjestäminen. Valittiin myös uusi jäsen tarkastuslautakuntaan ja todettiin pari aloitetta loppuun käsitellyiksi. Lisäksi esiteltiin nippu uusia aloitteita.

Itse tein aloitteen nimettömän työnhaun aloittamisesta Tuusulassa. Vastaavia aloitteita on tehty eri kunnissa ja ainakin Helsingissä ja Espoossa on jo aloitettukin anonyymia rekrytointia. Toivon, että vastaanotto on hyvä, tutkimusten mukaan anonyymi työnhaku on vähentänyt esimerkiksi ikä- ja sukupuolisyrjintää työnhaussa ja sitä käytetään eri tavoin useissa eri Euroopan maissa. Aloite kokonaisuudessaan löytyy täältä.

Keskiviikkona tilapäisen valiokunnan kokous (varajäsenenä paikalle) ja torstaina nuorisolautakunnan vuoden ensimmäinen kokous. Näillä tämä viikko, stay tuned, ota yhteyttä, anna palautetta!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti