lauantai 1. maaliskuuta 2014

Nuorisolautakuntablogi 2/2014: Toimintakertomus 2013

Kokouseväät


Nuorisolautakunnan toinen kokous pidettiin torstaina kunnantalolla, lista oli melko lyhyt, tärkeimpinä viiime vuoden toimintakertomus ja Kellokosken  Koulutien asemakaava. Viime vuodesta todettakoon seuraavat asiat tärkeimpinä:


  • Alitettiin budjetti, isoimmat alitukset henkilöstömenoissa johtuen henkilöstösäästöohjelmasta (esim. rekrytointien viivyttäminen) mikä näkyi luonnollisesti myös nuorille suunnatussa toiminnassa. Myös avustuksia jäi jakamatta, osin johtuen aikatauluista (yksi isompi maksu jäi tämän vuoden puolelle). Vuokramenot kasvoi Riihikallion uudesta nuorisotilasta johtuen. 


Olennaisia tapahtumia:


  • Starttipajan käynnistyminen huhtikuussa osana nuorisotakuun toteuttamista
  • Riihikallion uusi nuorisotila otettiin käyttöön helmikuun alussa
  • Etsivä nuorisotyö siirtyi kokonaan kunnan omaksi toiminnaksi
  • Kesätoimintojen valikoimaan lisättiin Summer Power-kiertue


Myös kävijämääriä eri tiloilla ja tapahtumissa on alettu seurata eri tavoin, mistä johtuen esim. Mattilan tila (päiväkodin tiloissa auki yhtenä iltana viikossa) tullaan sulkemaan aiemmin keväällä, koska kävijöitä ei ole.

2014 syksyllä on tarkoitus kehittää enemmän yhteistoimintaa kirjaston kanssa, sekä muutenkin laajentaa valikoimaa asiakkuusselvityksen kautta.

Koulutien kaava

Lausuimme kannattavamme kaavaa, koska se luo turvallisemman koulureitin lapsille ja nuorille. Uutta tielinjaa tehtäessä toivomme että turvallinen kulku nuorille myös nuorisotilan suuntaan otetaan huomioon.

Lisäksi


  • Valitsimme Aleksanteri Gustafssonin edustajaksemme lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman seurannan ohjausryhmään
  • Totesimme palveluverkkouudistuksen aikatauluja
  • Totesimme organisaatiouudistuksen etenevän

Hyvä kokous, loistava esittelijä ja sihteeri, mahtavat lautakuntalaiset, hieman flunssainen puheenjohtaja.  Tätä luottamustoimea rakastan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti