maanantai 14. joulukuuta 2015

Nuorisolautakuntablogi 6/2015: Ensi vuoden suunnitelmia ja joulunrauhaa


Pidimme perinteisesti vuoden viimeisen kokouksen samassa paikassa kun muutkin kasvatus- ja sivistystoimen lautakunnat ja nautimme sen jälkeen yhdessä jouluruoasta ja vapaasta yhteiselosta. Tällä kertaa pysyimme Tuusulassa: Gustavelundissa.

Kokouksessa keskustelimme lähinnä ensi vuoden suunnitelmista, onkin meneillään aika isoja juttuja, niistä tässä muutama nosto:

  • Hyrylän alueen nuorisotyön kehittäminen yhdessä nuorten kanssa. Tässä osana mm. Mestan tilasta luopuminen. Keskustelimme myös siitä, onko Hyökkälään tulossa minkälaisia tiloja nuorten käyttöön ensi vuoden remontin yhteydessä. Seurakunnan kanssa keskustellaan yhteistyöstä uuden seurakuntakeskuksen yhteydessä jne.
  • Kellokosken alueen nuoristotyön kehittäminen ja tilojen suunnittelu uuden yhtenäiskoulun yhteyteen.
  • Leiritoiminnan kehittäminen: valtuusto myönsi 24000€ ympärivuorokautisten leirien järjestämiseen ostopalveluna
  • Kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden kehittämisohjelma: kokonaisuuden suunnittelu. Olen mukana ohjausryhmässä tässä.
  • Investoinneissa pysyvä graffitiseinä Hyrylään. Jokelan seinässä onkin maalaukset vaihtunut jo useaan kertaan syksyn mittaan.

Ensi vuonnakin pidämme kokouksemme pääsääntöisesti avoimina ja pyrimme kiertämään kunnan eri nuorisotiloja ja taloja. Tammikuussa menemme kuitenkin yli kuntarajojen tutustumisretkelle Järvenpäähän. 

Edelleen koen, että lautakuntatyöskentely on ehkä parhainta politiikassa. Näiden ihmisten kanssa pääsee puhumaan konkreettisesti palveluista ja vielä kohdennetusti nuorten sellaisista, mikä on aina kiinnostavaa ja tärkeää. Ensi vuonna on siis paljon mielenkiintoisia kehityshankkeita meneillään, joten on tärkeää että hyvä yhteistyömme jatkuu. Sovimme, että tulemme seuraamaan hankkeiden etenemistä kaikissa kokouksissamme. Kirjoittelen niistä myös täällä blogissani sitten. 

Sitä ennen kuitenkin, rauhaisaa joulunaikaa kaikille. Politiikka saa jäädä nyt hetken joulutauolle. Aika levähtää ja olla rauhassa perheen kanssa. Iso kiitos kaikille yhteistyöstä tänä vuonna.

maanantai 7. joulukuuta 2015

Valtuustoblogi 9/2015: Ensi vuoden suunnitelmia

Tänään oli siis vuorossa vuoden kohokohta: pitkään ja hartaasti valmisteltu ja neuvoteltu kokous, eli budjettikokous. Lista löytyy täältä.

Aloitimme klo 15.00, jotta on riittävästi iltaa aikaa käsitellä asioita. Jouluruokailutauko oli klo 18 ja olimme edelleen ensimmäisessä pykäläasiassa. Jos jotain olen tämän kolmen vuoden aikana oppinut, niin pitkien käsittelyjen kestämistä. Selkäni sen sijaan on alkanut kestää vähemmän niitä. Taukovenyttelyt tuli tarpeeseen. Kokous päättyi klo 22.55 Maa on niin kaunis-lauluun.

KJ:n ajankohtaiskatsaus:


  •  Suomi100 juhlavuosi 2017: Yhdessä, yhteistyöhanke Järvenpään kanssa: "Tuusulanjärvi-ilmiö - yhdessä 120 vuotta
  • SOTE-uudistuksen puitteissa Keski-Uudellamaalla kehitetään omaa sote-mallia
  • Alkusyksystä käynnistyy Uudellamaalla jälleen MAL-sopimusneuvottelut

Muutamia nostoja budjetista

Yksityiskohtaisia esityksiä, muutoksia ja äänestyksiä en tässä listaile, muutamia (itselle) tärkeitä juttuja vaan. 
  • SOTE-puolella tapahtuu paljon hyvää kehittämistä: ennaltaehkäisevään toimintaan panostetaan esimerkiksi lastensuojelussa.
  • Terveyskeskusten asiakasmaksut nousevat (asiasta äänestettiin)
  • Jokelan ja Kellokosken sote-asemien nykyisten kesäsulkujen lisäksi on lyhyet joulusulut. Muita heikennyksiä näihin ei tule.
  • Varhaiskasvatuksen ryhmäkoot pidetään ennallaan, ei kasvateta. Perusopetuksen ryhmäkokojen pienentämiseen myönnetään 150 000 lisäraha valtion ryhmäkokorahojen lakkautuessa.
  • Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta luovutaan, vaikka sen säilyttämisen kustannusvaikutukset olisivat olleet 0 euroa (asiasta äänestettiin).
  • Mestasta luopuminen jatkuu nuorten kanssa yhteistyössä uusia tiloja ja toimintoja kartoittaen ja suunnitellen.
  • Leiritoimintaan KH:n esityksenä myönnettiin 24000 lisämääräraha jotta ympärivuorokautisia leirejä voidaan tarjota ostopalveluina varhaisnuorille
  • Kuntakehitys ja tekninen toimi yhdistyvät
  • Investointeja: Kellokosken yhtenäiskoulu iso projekti: mukana tiloja myös nuorten toiminnalle, Hyrylän keskustan ja Rykmentinpuiston kehittämiset jatkuu. Jokelassa Notkopuiston päiväkoti-hanke etenee. Hyökkälän koulussa toteutetaan iso remontti. Hyrylään rakennetaan graffitiseinä.
  • Ensi vuoden talousarvio on siis lähtökohtaisesti noin 4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Näin emme voi jatkaa, vaan meidän täytyy tehdä päätöksiä rakenteellisista muutoksista, jotta päästään kehittämään tätä kuntaa paremmin eteenpäin eikä palveluita tarvitse leikata. Toivon, että ensi vuonna saamme tehtyä päätöksiä mm. organisaatiouudistuksista ja palveluverkkoratkaisuista. 

Muut pykäläasiat meni esitysten mukaisesti muutamilla puheenvuoroilla.

Kuntakehityksen ja tekniikan toimialan organisaatiomuutokseen liittyvästä hallintosäännön ja johtosääntöjen muuttaminen herätti keskustelua ja neuvottelua. Lopulta asiasta äänestettiin. Päätimme kunnanhallituksen ja kuntakehityslautakunnan esityksen mukaisesti. Ristiriitaisia näkemyksiä oli siitä, minkä verran valtaa siirrettiin kunnanhallitukselta kuntakehityslautakunnalle.

Mahdolliseen pormestarimalliin otamme kantaa keväämmällä.

Lopussa vielä pari aloitetta: allekirjoitin Sari Vilenin aloitteen hevosurheilukeskuksen kaavoittamisen selvittämiseksi Tuusulaan. Lisäksi kuultiin Marko Cederin esittämänä TuPu:n aloite sisäänpääsyn yhdistämiseksi Keski-Uudenmaan uimahalleissa. 

Oma puheenvuoroni subjektiivisen päivähoito-oikeuden puolesta: 

Hyvä puheenjohtaja, arvoisat valtuutetut. Tänään on lapsiperhejärjestöt lähettäneet tiedotteen jossa vedotaan kuntapäättäjiin todeten, että subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta ei ole pakko tinkiä ja ryhmäkokoja ei ole pakko kasvattaa.
Tämän vetoomuksen on laatinut sellaiset toimijat kuten Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Väestöliitto, Lastensuojelun Keskusliitto ja Monimuotoiset Perheet ry. Yksi kappale tässä vetoomuksessa kuuluu näin "Varhaiskasvatusoikeuden rajaaminen on ongelmallista lasten yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta. Perustuslain 6 §:n 3 momentissa nimenomaisesti todetaan, että lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä. Lapsella tulisi olla oikeus varhaiskasvatukseen riippumatta huoltajiensa ominaisuuksista tai elämäntilanteesta.”
Musta on hämmentävää, jos tässä salissa on ihmisiä, jotka haluavat heikentää lasten oikeuksia tilanteessa jossa niiden säilyttäminen ei maksaisi meille mitään. Surullistakin vähän. Kannatan siis lämpimästi esitystä, että säilytämme lasten subjektiivisen oikeuden päivähoitoon. 

Keskiviikkona vielä maakuntavaltuuston kokous, perjantaina nuorisolautakunnan kokous, sitten joulutauollle.

maanantai 9. marraskuuta 2015

Valtuustoblogi 8/2015: Verotus pysyy ennallaan

Hep. Illan valtuustossa flunssaisena. Lista löytyy täältä. Ja veroprosenttien määrääminen täältä.

Asiaan kuuluva kuva. Marraskuu.
Järjenkulku on heikkoa, joten mennään nostoilla ranskalaisin viivoin. Ainakaan neuvotteluissa ei ole ilmennyt mitään ihmeitä illan kokoukseen, joten oletettavasti puheenvuoroja pidetään, mutta muuten etenemme esitysten mukaisesti. Alkuun kukkia Hans Malmlundille 70 vuoden iän johdosta. Onnea Hans!

Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsaus: 
  • Pari sanaa SOTEsta: itsehallintoalueet koskee varsinaisen soten lisäksi myös pelastustoimea, ELY-keskuksia ja Uudenmaanliiton tehtäviä. Toisen asteen koulutus ei siirtyisi. 
  • Kellokosken sairaala: HUS-hallitus teki päätöksen Kellokosken sairaalasta luopumisen käynnistämisen suunnittelusta. (Huh huh mikä muotoilu..) HUS:n Aki Linden tulee juttelemaan asiasta KH:n kanssa 23.11, valitettavasti en ole kunnanhallituksen jäsen niin en pääse ilmaisemaan kantaani nuorisopsykiatrian tilanteesta ja tulevaisuudesta.
  • Palveluyhteistyö naapurikuntien kanssa: Kaikilla toimialoilla on merkittäviä yhteistyökuvioita naapurikuntien kanssa ja yhteistyötä tiivistetään koko ajan.
Ja sitten itse kokousasioihin
  • Veroprosentit pysyy ennallaan, 2017 kiinteistöveroa on nostettava koska alaraja nousee
  • Kunnan omaisuuden tehokkaampi käyttö ja realisoitava omaisuus: Projekti on viivästynyt ja sille annetaan lisäaikaa vuoden 2016 loppuun.
  • Kuntakehityksen ja tekniikan toimialan toimialajohtajan viran täyttäminen: Onneksi olkoon Hannu Haukkasalo!
  • Eteva kuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen
  • Luottamushenkilövaihdoksia
  • Käsiteltyjä aloitteita: Esityksen mukaan meni nämä. Palvelualoitteen kohdalla seurataan Jyväskylän kehitystä, mahdollisesti palataan asiaan. Pitkäaikaistyöttömien tilannetta käsiteltiin valtuustoinfossa. Joukkoliikenneasioissa selvitellään HSL:n liittymistä, siihen asti yksittäisiä linjaparannuksia on tehty.
Uusia aloitteita ja kannanottoja: 
  • Ryhmä Rämö teki aloitteet Tuusulan kunnan liputuskäytännön selvittämisestä, niin että erimerkiksi järjestöt voisi toimittaa lipunnostamisen viikonlopulle osuvina liputuspäivinä korvausta vastaan. Toinen aloite koski ensikuvaa Tuusulasta, eli sisäänheittoväylien huolehtimisesta houkuttelevaan kuntoon. 
  • Jani Peltosen aloite urheilu- ja taidepainotteisen lukion kehittämiseksi Tuusulaan. 
  • Perussuomalaisten aloite hammashuollon ja terveyskeskusmaksujen laskutuksen toteuttamisesta.
  • Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Daniel Levander kertoi Nuvan kannanoton ukioasioissa: toivovat tasavertaisia opiskelumahdollisuuksia Tuusulassa. Mikäli Kellokosken toimipiste lakkautetaan, tulisi opiskelijoiden sisäänottomääriä nostaa Hyrylässä ja Jokelassa, sekä lisätä joukkoliikennettä jotta opiskelu kunnan muissa yksiköissä olisi mahdollista.

Slovenia: Ljubljana, Bled & Koper 14.-17.10.2015



















torstai 5. marraskuuta 2015

Nuorisolautakuntablogi 5/2015: Hankkeita ja kehittämistä

Kasvatus- ja sivistystoimen johtaja Esa Ukkola esittelee lautakunnalle kehittämisohjelmaa
Illan nuorisolautakunnan kokouksen lista löytyy täältä. Itse kokous oli lyhyt ja nopea. Yksi kaavalausunto, mikä oli hyvin valmisteltu eikä vaatinut keskustelua. Varsinaisten kokousasioiden jälkeen kävimme keskustelua meneillään olevista hankkeista. Esa Ukkola esitteli kulttuuri- ja vapaa-aikapalveluiden kehittämisohjelmaa.

Tämä kehittämisohjelma on alkanut valmistelulla tänä syksynä ja sen tarkoituksena on kehittää toimintaa ja palveluja kuntalaisille palvelumuotoilun keinoin niin että kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelut olisi kuntalaisen näkökulmasta järkevästi järjestetty. Tarkoituksena on valmistella ja suunnitella palveluiden kehittämistä tämän ja ensi vuoden aikana siten, että vuonna 2017 voitaisiin saada palvelut tuotantoon.

Jaana Kellosalmi kertoi lyhyesti Hyrylän alueen nuorisotyön kehittämisestä. Mestan tilasta luopumisen yhteydessä on meneillään niin ikään kehittämishanke jossa palvelumuotoilun keinoin haetaan tietoa siitä minkälaisia palveluita ja tiloja nuoret etelä-Tuusulassa haluaa ja sen tiedon kautta kehitetään palveluita yhdessä nuorten kanssa. Hyvä!

Kokouksessa oli paikalla myös kohdennetun nuorisotyön työntekijöitä Ismo Sato, Timo Oinaanoja, Heidi Hemminki, Antti Peltola, Mikko Rajanen ja Tuula Laajaranta. He esittelivät Jaana Kellosalmen johdolla seuraavia kohdennetun nuorisotyön toimintoja:
  • Jopo-toiminta ja kouluyhteistyö 
  • Ohjaamo (OTus: Monipalvelupiste joka sijaitsee starttipajan yhteydessä, auki aina arkisin. Koska vaan voi siis mennä kysymään neuvoja että mitä palvelua tarvitsee ja mistä sitä saa. Moniammatillista verkostotoimintaa, yhteys esim. Kelaan, TE-toimistoon, sosiaalitoimeen jne.) 
  • Duunipysäkki (28.10 alkanut TE-toimiston kanssa yhteistyössä järjestetty päivä johon kutsutaan työttömiä nuoria, joku yrittäjä kertomassa työstään ja TE-toimisto ja sosiaalitoimi kertomaan palveluistaan, tarkoituksena järjestää 2 kertaa keväällä ja syksyllä sekä mahdollisesti yhteishaun yhteydessä.)
  • Starttipaja (16-25- vuotiaille nuorille jotka on vaikka työ- tai opiskelupaikkaa)
  • Etsivä nuorisotyö (ja yksilö- ja pienryhmätyö)

Myös etsivää nuorisotyötä on tarkoitus kehittää palvelumuotoilun keinoin. Laki- ja rahoitusmuutokset vaikuttaa osaltaan etsivän nuorisotyön tulevaisuuteen, joten näissä seurataan valtakunnallisia päätöksiä joiden mukaan kehitetään kunnallista toimintaa. Haasteina on esimerkiksi nuorten ohjautuvuus palveluihin, asiakkaiden moniongelmaisuus, nivelvaiheiden kehittäminen ja piilotettu palvelutarve.

Nuorisolautakunnan puheenjohtajana seuraan ilolla tätä toimintaa, miten suurella sydämellä ja draivilla alueellisen nuorisotyön lisäksi myös kohdennettua nuorisotyötä on kehitetty ja kehitetään. Emme halua että yksikään nuori putoaa turvaverkkojen välistä. Alueellista nuorisotyötä olemme seurailleet kokouksissamme eri nuorisotiloilla eri puolilla Tuusulaa. Olen ylpeä Tuusulasta, täällä on otettu yhteiskuntatakuusta vastuu ja resursoitu sen mukaisesti nuorten hyvinvointiin. Pyrimme lautakunnan kanssa pitämään huolen siitä, että näin on myös tulevaisuudessa.


Puheenjohtaja yritti ottaa kuvan esittelijästä mutta otti sen sijaan selfien, hups. Marraskuu. (Kuvassa mukana myös kunnansihteeri N.A. Rosenberg)

tiistai 6. lokakuuta 2015

Risteillen Tukholmaan 11.-13.9.2015






















Nuorisolautakuntablogi 4/2015: Talousarviokeskustelua

Kyltti Kertsin seinässä
 Pidimme nuorisolautakunnan kokouksen 24.9 Riihikallion nuorisotila Kertsillä. Kokous oli hyvähenkinen ja sujuva, vaikka talousarvioasiat yleisesti hankalia onkin. Tässä vaiheessa toki oli jo tiedossa, että kunnanjohtajan esitys tulee riisumaan entisestään nuorisolautakunnan esitystä, joten siltä osin teimme sen minkä tässä vaiheessa pystyimme.
Jokelan vastavalmistunut graffitiseinä
Osavuosikatsaus oli tässä kohtaa niinkuin pitikin, lomautusten säästö on ollut aika pieni verraten säätämiseen mitä se on aiheuttanut. Tulemme pysymään annetussa budjetissa. Graffitiseinän kustannukset oli ennakoitua suuremmat, mutta se voidaan tasapainottaa muista investoinneista.


Graffitiseinän toista puolta
Talousarviossa ei varsinaisia yllätyksiä ollut. Henkilöstökulunousut näytti kohtuuttomilta (luokkaa 45%) mutta tämä selittyi tämän vuoden säästövelvotteilla ja siirroilla. Muutama nosto siis budjetista:


  • Mestan korvaavien toimintojen suunnittelemiseen yhdessä nuorten kanssa lisäsimme sanat "ja tilojen," Mestasta tullaan luopumaan kevätkauden jälkeen ja tarkoituksena on, että nuorilla on sen jälkeen useita toimintatiloja ja paikkoja Hyrylässä. Näitä siis suunnitellaan yhdessä nuorten kanssa.
  • Kesäleirien lopettamista emme hyväksyneet vaan edellytämme että lasten leiritoiminta tulee säilyttää vähintään vuoden 2015 tasolla. Toki totesimme, että mikäli kasvatus- ja sivistystoimi ottaa toiminnat vastuulleen, se sopii nuorisolautakunnalle.
  • Yhden starttipajan yksilövalmentajan työsuhde vakinaistetaan.
  • Hyrylään rakennetaan graffitiseinä.

Seuraava kokous on marraskuussa, silloin saamme kuulla enemmän esittelyä kohdennetun nuorisotyön ja nuorisotakuun meneillään olevista projekteista! Stay tuned.

maanantai 21. syyskuuta 2015

Valtuustoblogi 6/2015: Moi Moi Keski-Uudenmaan Kaupunki!

Illan kokouksen lista löytyy täältä.

Aluksi kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksessa:

  • Henkilöstötoimenpiteet 2015: Henkilöstömäärää vähennetty 25 henkilöllä, pääosin luonnollisella poistumalla. Irtisanottuja 9 henkilöä, uudelleen sijoittunut 4 hlöä. Henkilöstö on lomautettu, säästö tästä 800 000e. 2,2 miljoonan euron säästötavoite siis täyttyy.
  • Turvapaikanhakijatilanne: Tilanne pahenee koko ajan, kuntia pyydetty jo aiemmin selvittämään kiinteistöt, löytyykö tiloja. Tuusulan kunnan omistuksessa ei ole tyhjillään olevia tiloja, käyttöönotettavissa on tarpeen tullen esimerkiksi pienet koulut, uimahallin liikuntatilat ja Metsäpirtti. Raportti asiasta on annettu valtiolle jo alkukesästä. Jos tilanne pahenee, pitää tehdä ratkaisuja. Huomenna uudenmaan kuntajohtajat on kutsuttu tapaamiseen, jossa tiedotetaan tämän hetken tilanteesta ja mahdollisesti lisääntyvistä velvoitteista.
  • Nuppulinnan ja Purolan lähiliikenteen lopettaminen: Pääradan H- ja R-junat yhdistetään yhdeksi R-junaksi, pysähtyminen Nuppulinnan ja Purolan asemilla lakkaa. Kunta vastustaa lähiliikenteen lopettamisesta. Kunnanhallitus tulee reagoimaan asiaan, kuntajohtaja tapaa liikenne- ja viestintäministeriön väkeä perjantaina.
  • Kellokosken sairaalan tilanne: Työryhmä jättänyt mietintönsä, ratkaisuja tehdään mahdollisesti piankin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistaminen keski-uudellamaalla. Tämä raportti tiedoksi valtuutetuille. Yllättäen puheenvuoroja ei pidetty.



Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus. Kunnanhallituksen esitys oli että emme jatka yhdistysmissopimusluonnoksen valmistelua ja irtaudumme selvityksestä. Lisäksi päätimme ehdottaa Järvenpäälle ja Keravalle yhteistyön tiivistämistä, etenkin teknisen toimen ja sivistystoimen osalta. Tästä luonnollisesti pidettiin paljon puheenvuoroja. Kovin moni halusi kertoa äärimmäisestä pettymyksestään. Päätös kuitenkin esityksen mukaisesti.

Itse olin harmistunut lähinnä taas siitä, että yhdessä sovitut tavat toimia tämän päätösksen muotoilussa ei taaskaan toimineet. Odotan sitä päivää, että näin kävisi.



Muissa asioissa tehtiin yhteinen Aloite keudayhteistyön selvittämisestä lukiokoulutuksen järjestämiseksi.  

Ruut Sjöblom teki kolme aloitetta: asemakaavan käynnistämisen Jusslan alueen laajentamiseksi ja tieyhteyksien parantamiseksi. Toinen aloite koski liityntäpysäköinnin mahdollistamista (Parkkialueen perustaminen) Tuusulan väylän ja Tuusulan itäväylän risteykseen. Kolmantena aloitteena Ruut Sjöblom esitti nuorisolautakunnan jäsenen Jani Ilkaksen aloitteen siitä, että Hyrylän graffitiseinä toteutettaisiin Mestan seiniin.

Erja Sarenius-Salmenkivi teki aloitteen erilaisten ryhmien asuntotuotannosta.

Sellaista. Jokelan graffitiseinä avattiin lauantaina. Jotain voi siis saada aloitteilla aikaan. Komeat maalaukset on siellä! Laitan kuvia lähiaikoina, kunhan sateelta raaskin mennä kuvailemaan :) 

torstai 17. syyskuuta 2015

Nuorisolautakuntablogi 3/2015: Arviointikertomus 2014

Moi,

syksyn ensimmäinen nuorisolautakunnan kokous oli lyhyt, pidimme sen talousarvioinfon jälkeen:

  • käytiin läpi vastaukset tarkastuslautakunnalle
  • myönnettiin 3500 euron avustus Lanttu Ry:lle Joke-Lan-tapahtumaan
  • todettiin viranhaltijapäätökset
  • Lauantaina on Jokelan graffitiseinän avajaiset! Pääsen puhumaan!
  • Seuraava kokous jo ensi viikolla: Talousarviokokous kyseessä.

Lyhyestä virsi kaunis. Jatkamme ensi viikolla siis!

maanantai 31. elokuuta 2015

Valtuustoaloite: Turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskus Tuusulaan

Eurooppaan on kuluvan vuoden aikana tullut erittäin paljon turvapaikanhakijoita. Tilanne on nähtävissä myös täällä Suomessa. Olemassa olevien vastaanottokeskusten kapasiteetti ei riitä ja niinpä tiloja tarvitaan lisää.

Helsingin seudun kehyskuntia on arvosteltu vähäisestä roolista maahanmuuttopolitiikassa ja mm. turvapaikanhakijoiden sijoittamisessa. Toisaalta useissa tapauksissa Suomen kunnat ovat olleet aloitteellisia vastaanottokeskusten perustamisessa. Tässä suhteessa myös Tuusulan kunnan tulisi nähdä vastuunsa ihmisten hädän hetkellä.

Tuusulan kunnalla ei taida olla itsellään tarkoitukseen sopivia tiloja, mutta Hyrylässä sijaitsevan entisen varuskunnan alueella löytyy vastaanottokeskukselle sopivia tiloja. Siellä on ainakin Olympiakasarmi, sotilaskoti jajoitakin muita tiloja, jotka voitaisiin ottaa käyttöön.

Niinpä esitämme että Tuusulan kunta käynnistää välittömästi neuvottelut maahanmuuttoviraston ja Senaatti-kiinteistöt liikelaitoksen kanssa turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiseksi Hyrylään.

Seppo Noro
Ilona Toivanen
Liisa Sorri
Arto Lindberg

Valtuustoaloite: Koirapuisto Jokelaan

Vuosina 2009–2013 on tehty lukuisia aloitteita koirapuiston saamiseksi Jokelaan. Tuolloin vastaus on ollut seuraavanlainen: Jokelassa Peltokaaren kaava-alueelle on tehty kaavavaraus koirapuistolle, joka on tarkoitus rakentaa alueen kunnallistekniikan valmistuttua – toisin sanoen aikaisintaan vuonna 2015. Lisäksi on mainittu viheraluestrategia jossa tullaan linjaamaan missä koirapuistot sijaitsee.

Nyt vuonna 2015 viheraluestrategia on valmis ja hyväksytty, siinä linjataan että jokaisessa kuntakeskuksessa tulisi olla koirapuisto. Lisäksi näyttää siltä, että Peltokaaren koirapuisto on yhä kaukainen unelma ja kyläläiset alkavat tuskastua odottamiseen. 

Me Jokelalaiset valtuutetut vaadimme siis, että Jokelaan saadaan koirapuisto jo ennen tuota Peltokaaren kaava-alueen toteutumista. Sijaintina voisi olla esimerkiksi junaradan ja tiilitehtaan välissä oleva ”pöheikkö”. Jokelalaiset koiranomistajat ovat valmiita tulemaan myös talkoisiin koirapuiston toteuttamiseksi, jotta kustannukset kunnalle pysyisivät matalina. Asiasta on vireillä myös adressi jossa on tällä hetkellä 74 allekirjoitusta. Adressi tullaan luovuttamaan kunnantalolle, mikäli asia ei aloitteen pohjalta lähde rivakasti etenemään.



Tuusulassa 31.8.2015

Ilona Toivanen
Sari Heiskanen
Kirsi Viitanen
Sami Tamminen
Kari Kinnunen
Kari Friman

Valtuustoblogi 5/2015: Paluu kokousarkeen

Loman jälkeen, taas sorvin ääressä, flunssaisena. Lista löytyy täältä.

Alkuun onniteltiin pyöreitä vuosia kesän aikana täyttäneitä: onneksi olkoon Kari Friman, Aila Koivunen, Ulla Palomäki, Päivi Visuri, Pasi Huuhtanen ja Kyösti Lehtonen!

Kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksen aiheena oli taloustilanne ja väestökehitys. Heinäkuun ennusteen mukaan tilikauden tulos painuu 6,2 M€ alijäämäiseksi. Väestönkasvu näyttää heikolta edelleen.

Kokous meni sujuvasti esitysten mukaisesti. Käytiin läpi kokousaikatauluja, budjetti käsitellään joulukuussa marraskuun sijaan ja 21.9 pidetään ylimääräinen valtuustonkokous, Peurantie-asemakaavan muutos, maa-alueiden vaihto Kellokoskella, maanvuokrasopimus Tenniskeskuksen kanssa, Yhteistyösopimuksen jatkaminen Riihikallion lähipalvelukeskuksen ja mm. Hanna ja Yrjösäätiön kanssa ja lainavakuuksien uudelleen järjestely.

Katsottiin käsiteltyiksi aloitteita nostolaitteiden hankkimisesta terveyskeskuksiin, Tuusulan ryhtymisestä robottiautojen kokeilualueeksi, avoimen varhaiskasvatuksen kehittämisestä ja kuntalain noudattamisesta TP2014 yhteydessä. Muutamia puheenvuoroja näistä pidettiin. Robottiautot on jeesjees, nostolaitteet hyviä, perhekerhotoiminnan säilyttäminen tärkeää ja luottamushenkilöiden luotettavan tiedon saaminen niinikään tärkeää.

Lopussa jätettiin nippu aloitteita, itse olin mukana allekirjoittamassa Jokelalaisten valtuutettujen kanssa aloitteen koirapuiston saamiseksi Jokelaan sekä vasemmiston valtuutetun Seppo Noron aloitteen turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksen perustamiseksi Tuusulaan.

Muita aloitteita oli

  • Aloite ympäristötaideteoksen laatimisesta Peltokaaren (Jokelan) meluaitaan (TuPu)
  • Aloite Etelä-Tuusulan ja kaavoitettavien alueiden viemäröinnin ja kunnallistekniikan kapasiteetin riittävyydestä sekä Rykmentinpuiston taloudellisuuslaskelmien laatimiseksi (PS + monet muut valtuustoryhmät)
  • Aloite toimintatavasta pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen kunnan puistojen hoitamiseksi (TuPu)
Tavoitteenahan olisi että asioita saisi vietyä myös muilla tavoin eteenpäin kuin aloitteiden kautta. Toivotaan, että näin käy ja kehitämme kuntaamme ja päätöksentekoamme dynaamisemmaksi tältä(kin) osalta!

Ps. Kuulin että Jokelan graffitiseinän pitäisi valmistua syyskuun aikana! Ehkä jo lokakuussa sinne siis pääsee maalailemaan!

Ps.2. Väsyin sosiaalisen median pakolaiskeskusteluun raakoine kuvineen ja raakoine mielipiteineen. En siis ole siellä käymässä keskustelua tai jakamassa tätä tekstiä. Myöhemmin sitten taas!