maanantai 26. tammikuuta 2015

Valtuustoblogi 1/2015: Uusia tuulia

Vasta valittu valtuuston pj Arto Lindberg kiittää väistyvää puheenjohtajaa Tuija Reinikaista.


Rai rai, täällä sitä taas ollaan. Joulutauko oli pitkä ja ihana, ei sitä oikein meinaa edes muistaa että tällaistakin on, kokoustamista ja sen sellaista. Lista löytyy täältä.

Nuorisovaltuuston uusi puheenjohtaja Daniel Levander esitteli alkuun itsensä, edustaa nuorisovaltuustoa aina valtuustossa. Daniel on Riihikallion ysiluokkalainen, joka on jo varsin kattavasti edustanut Nuvaa eri lautakunnissa.

Kokousta ennen pidimme kuntauudistustoimikunnan kokouksen, jossa pääsimme viilaamaan lausuntoa metropolihallintoa koskevaan lainsäädäntöön. Tuusulan lausunnossa on mielestäni paljon hyvää, mutta toivoin muotoilua vielä rakentavammaksi siten, että selkeästi eroteltaisiin asiat mihin ollaan tyytyväisiä ja asiat joihin toivotaan muutosta tai tarkennusta. Kunnanjohtajan katsauksessa myös esiteltiin tätä samaa lakia ja lausuntoesitystä siihen. Sanoin sanottavani kuntauudistustoimikunnan kokouksessa ja lähetin kommenttini vielä suoraan kunnanjohtajalle.

Kunnanjohtaja kertoi lisäksi alustavasti 2014 tilinpäätöksestä. Toukokuussa kun esiteltiin vuoden 2013 tilinpäätös kunnanjohtaja

kertoi, että tämän vuoden budjetissa on riskinä painua 3-4 M€ negatiiviseksi (2014). 

Nyt näyttäisi alustavien ennakkotietojen pohjalta siltä, että

vaikkakin tilinpäätöksen laatiminen on vielä kesken, tilanne on heikko, mutta ei niin huono kuin pelättiin. Toimintamenoennusteeseen voi olla tyytyväinen.

Toimialoilla on noudatettu budjettikuria ja toimintamenot ovat jääneet ennakoidusta. Tästä ei kuitenkaan vielä voi ennustaa tilinpäätöstä ja kovat paineet on tämän vuoden budjettiin. On hasteellista.

Sitten henkilömuutoksia:
  • Risto Rämö erosi Tuusulan Puolesta-ryhmästä ja perusti oman Rehti Tuusula-ryhmän
  • Tuula Kumpulainen (vas.) erosi valtuustosta, tilalle Seppo Noro
  • Heta Lähteenaro (ps.) erosi valtuustosta, tilalle Eetu Niemelä
  • Valittiin uusi puheenjohtaja valtuustolle: Arto Lindberg (SD.) Arto on hyvisdemari, mukava tyyppi ja loistava neuvottelija. Varapuheenjohtajana on Lauri Untamo (Kok.) ja Veikko Seuna (TuPu).

Myös KH:n kokoonpano vaihtui osittain, Tuija Reinikainen siirtyi KH:n varapuheenjohtajaksi ja muutama jäsen vaihtui. Sanna Kervinen jatkaa kunnanhallituksen puheenjohtajana. Meillä on Tuusulassa vahvoja naisia johtavilla paikoilla!

Välissä neuvoteltiin. Hallintosääntöön täytyy tehdä lisäys taloudellisesta tai tuotannollisesta syystä tapahtuvasta lomauttamisesta tai irtisanomisesta. Demareilla on huolta tuodaanko valtuuston päätettäväksi nämä vai linjataanko nyt pysyvästi kh:lle oikeudet näihin irtisanomisiin. Marraskuussa sovimme, että valtuustoryhmät neuvottelevat asiasta ja valtuusto päättää suuret linjat ja tekee strategiset päätökset, hallitus viilaa yksityiskohdat.

Lopulta asiasta äänestettiin, kannatin pohjaesitystä marraskuisen päätöksen lisäyksellä, 15-36 tämä muutosesitys voitti SD:n muutosesityksen.

Sitten nimettiin uusia jäseniä väistyvien tilalle lautakuntiin ja käsiteltiin muutama aloite: Aunela ei sovellu nuorisotilaksi, Ruskelan koulu on jo myyty ja Jokelan päiväkodin korvaavat tilat on käytettävissä 2016.

Ilmeisesti lukuisat valtuutetut ovat vihdoin heränneet joukkoliikenteen kehittämiseen. Seppo Noro (Vas.) teki aloitteen joukkoliikenteen kehittämistavoitteista, Merja Kuusisto esitti SD:n valtuustoaloitteen luotettavan joukkoliikenteen palauttamiseksi ja kehittämiseksi ja Päivi Visuri TuPun aloitteen kokeiluista Hyrylän ympäristöä kulkevan säännöllisen rengasreitin suunnittelemiseksi ja että Tuusulan kunta aloittaisi kimppakyytisovelluksen kokeilun.

Vähän olen sitä mieltä että myöhään heräsitte, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Vähän teki mieli pitää sellanen puheenvuoro että hittooko nyt selitätte kun ootte antanut tilanteen mennä jo ihan käsittämättömän huonoksi. Olin hiljaa.

Päästiin ihan ihmisten aikoihin kotiin. Hyvin startattu uusi vuosi, ihan innoissani olen tästä kaikesta.