maanantai 21. syyskuuta 2015

Valtuustoblogi 6/2015: Moi Moi Keski-Uudenmaan Kaupunki!

Illan kokouksen lista löytyy täältä.

Aluksi kunnanjohtajan ajankohtaiskatsauksessa:

  • Henkilöstötoimenpiteet 2015: Henkilöstömäärää vähennetty 25 henkilöllä, pääosin luonnollisella poistumalla. Irtisanottuja 9 henkilöä, uudelleen sijoittunut 4 hlöä. Henkilöstö on lomautettu, säästö tästä 800 000e. 2,2 miljoonan euron säästötavoite siis täyttyy.
  • Turvapaikanhakijatilanne: Tilanne pahenee koko ajan, kuntia pyydetty jo aiemmin selvittämään kiinteistöt, löytyykö tiloja. Tuusulan kunnan omistuksessa ei ole tyhjillään olevia tiloja, käyttöönotettavissa on tarpeen tullen esimerkiksi pienet koulut, uimahallin liikuntatilat ja Metsäpirtti. Raportti asiasta on annettu valtiolle jo alkukesästä. Jos tilanne pahenee, pitää tehdä ratkaisuja. Huomenna uudenmaan kuntajohtajat on kutsuttu tapaamiseen, jossa tiedotetaan tämän hetken tilanteesta ja mahdollisesti lisääntyvistä velvoitteista.
  • Nuppulinnan ja Purolan lähiliikenteen lopettaminen: Pääradan H- ja R-junat yhdistetään yhdeksi R-junaksi, pysähtyminen Nuppulinnan ja Purolan asemilla lakkaa. Kunta vastustaa lähiliikenteen lopettamisesta. Kunnanhallitus tulee reagoimaan asiaan, kuntajohtaja tapaa liikenne- ja viestintäministeriön väkeä perjantaina.
  • Kellokosken sairaalan tilanne: Työryhmä jättänyt mietintönsä, ratkaisuja tehdään mahdollisesti piankin.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmän uudistaminen keski-uudellamaalla. Tämä raportti tiedoksi valtuutetuille. Yllättäen puheenvuoroja ei pidetty.



Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen päivitetty loppuraportti ja yhdistymissopimus. Kunnanhallituksen esitys oli että emme jatka yhdistysmissopimusluonnoksen valmistelua ja irtaudumme selvityksestä. Lisäksi päätimme ehdottaa Järvenpäälle ja Keravalle yhteistyön tiivistämistä, etenkin teknisen toimen ja sivistystoimen osalta. Tästä luonnollisesti pidettiin paljon puheenvuoroja. Kovin moni halusi kertoa äärimmäisestä pettymyksestään. Päätös kuitenkin esityksen mukaisesti.

Itse olin harmistunut lähinnä taas siitä, että yhdessä sovitut tavat toimia tämän päätösksen muotoilussa ei taaskaan toimineet. Odotan sitä päivää, että näin kävisi.



Muissa asioissa tehtiin yhteinen Aloite keudayhteistyön selvittämisestä lukiokoulutuksen järjestämiseksi.  

Ruut Sjöblom teki kolme aloitetta: asemakaavan käynnistämisen Jusslan alueen laajentamiseksi ja tieyhteyksien parantamiseksi. Toinen aloite koski liityntäpysäköinnin mahdollistamista (Parkkialueen perustaminen) Tuusulan väylän ja Tuusulan itäväylän risteykseen. Kolmantena aloitteena Ruut Sjöblom esitti nuorisolautakunnan jäsenen Jani Ilkaksen aloitteen siitä, että Hyrylän graffitiseinä toteutettaisiin Mestan seiniin.

Erja Sarenius-Salmenkivi teki aloitteen erilaisten ryhmien asuntotuotannosta.

Sellaista. Jokelan graffitiseinä avattiin lauantaina. Jotain voi siis saada aloitteilla aikaan. Komeat maalaukset on siellä! Laitan kuvia lähiaikoina, kunhan sateelta raaskin mennä kuvailemaan :) 

torstai 17. syyskuuta 2015

Nuorisolautakuntablogi 3/2015: Arviointikertomus 2014

Moi,

syksyn ensimmäinen nuorisolautakunnan kokous oli lyhyt, pidimme sen talousarvioinfon jälkeen:

  • käytiin läpi vastaukset tarkastuslautakunnalle
  • myönnettiin 3500 euron avustus Lanttu Ry:lle Joke-Lan-tapahtumaan
  • todettiin viranhaltijapäätökset
  • Lauantaina on Jokelan graffitiseinän avajaiset! Pääsen puhumaan!
  • Seuraava kokous jo ensi viikolla: Talousarviokokous kyseessä.

Lyhyestä virsi kaunis. Jatkamme ensi viikolla siis!