maanantai 13. helmikuuta 2017

Kyllä HSL - Ryhmäpuheenvuoro 13.2.2017

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat.

Jostain syystä tuli käytyä läpi Tuusulan Vihreiden vaaliohjelmaa vuodelta 2012. Siellä oli ensimmäisenä kohtana joukkoliikenteen kehittäminen ja Tuusulan liittyminen Helsingin Seudun Liikenteeseen. Vaalikoneeseen olin vastannut seuraavasti: Vaikka Jokelasta pääseekin näppärästi junalla sekä Helsingin, että Lahden ja Tampereen suuntaan, muualla Tuusulassa tilanne ei ole näin hyvä. Julkista liikennettä tulee kehittää laajalla volyymilla, myös ilmastonmuutoksen takia kannustaminen julkisen liikenteen käyttöön on tärkeää ja vastuullista.

Eräänlainen ympyrä sulkeutuu kun nyt valtuustokauden loppumetreillä pääsen kannattamaan Tuusulan liittymistä HSL:een. Lupaukset tulee lunastettua siltä osin, vaikka alkuvaltuustokaudesta tilanne vaikuttikin epätoivoiselta.

Sen verran keskustelua on aiheesta käyty, että tätä nykyä koko tämä sali ymmärtää joukkoliikenteen tärkeyden sekä ihmisen arjen, että ilmastonmuutoksen torjumisen kannalta, en siis käytä aikaa näiden asioiden perusteluun. Nyt keskustelemme siitä, mikä on paras tapa järjestää joukkoliikenne Tuusulassa. HSL:n liittyminen on aihe, mistä minuun ollaa oltu ylivoimaisesti eniten yhteydessä tämän kauden aikana: ihmiset on kysellyt että kai tämä nyt menee läpi ja että mitä he voisivat tehdä sen edesauttamiseksi että asia vihdoin järjestyisi. Asiasta on järjestetty erilaisia kyselyjä ja asia on noussut toistuvasti esiin kaikissa kunnan kehittämistä koskevissa kuntalaisilloissa, ei vaan erikseen HSL:n tiimoilta järjestetyissä.

Yhteydenottoja on tullut paitsi HSL-alueella liikkuvilta, myös yksityisautoilijoilta, niin nuorilta kuin vanhoilta, etelä- ja pohjois-Tuusulasta. Yhteistä näille kaikille on, että he ovat joko asuneet HSL-alueella, tai heidän lähipiiriään asuu siellä. He tietävät ihmisiä jotka ovat muuttaneet pois Tuusulasta HSL-alueelle ja toivovat että tämä tilanne muuttuisi. HSL tarkoittaa ihmisille laatua ja toimivaa joukkoliikennettä. Se tarkoittaa sitä niin Keravalla kuin kanta-Helsingissäkin.

Meidän kunnanhallituksen varajäsen Eeva-Liisa Nieminen tuskailee tosi paljon haja-asutusalueen olemattoman joukkoliikenteen kanssa, mihin edes HSL ei tuo ratkaisua.  Ja ymmärrän kyllä tämän tuskan. Toisaalta haja-asutusalueen ongelmia ei ratkaista massoja liikuttelemalla, koska niitä massoja ei ole. Siellä täytyy löytää muita ratkaisuja. Toisaalta kukaan tuskin olettaa että Tuusulaan saataisiin Helsingin tasoinen joukkoliikenneverkosto linjoineen. Samaan aikaan kaikki tietää, että näinkään ei enää voi jatkaa.

Ymmärrän huolen kustannusten kasvamisesta, olen silti sitä mieltä, että mikäli haluamme toimivan joukkoliikenteen siihen tulee panostaa.

HSL:n matkakortti näyttää tältä. Käsi ylös, kuinka moni tässä salissa omistaa tällaisen? Siihen voi ladata arvoa, ja sillä arvolla maksaa minkälaisia lippuja vaan HSL-alueella, niin raitiovaunulippuja ja sisäisiä lippuja kuin myös seutulippuja. Jos Tuusula kuuluisi HSL:n, tälle kortille voisi satunnainenkin matkustaja ladata arvoa ja maksaa lipun niin Jokelasta Hyrylään, kuin Hyrylästä Sipoonkorpeenkin.

Koen siis, että yhtenäinen lippujärjestelmä kaikilla vyöhykkeillä, sama lippu jolla saa sekä Nuuksion että Tuusulanjärven, Itäkeskuksen että länsimetron on sellainen vetovoimatekijä, mitä meidän ei pidä hylätä. Me ollaan osa pääkaupunkiseutua ja on pelkästään järkevää, että me ollaan samaa aluetta myös joukkoliikenteessä. Ei niin että me kehitetään omia erillisiä ratkaisuja tähän kuntaan yksin.  


Kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti