lauantai 8. syyskuuta 2018

Amisreformi hyvä - rahoitusleikkaukset katastrofi


Alla Vihreiden puoluevaltuuskunnassa pitämäni puhe

Kiitos kuvasta Maria Ohisalo
Moi kaikki, ihana olla täällä teidän kanssa.




Kuten moni tietää, työskentelen yläasteella erityisopettajana. Tänä syksynä kun koulut alkoi, moni entisistä oppilaista tuli moikkaamaan, oli ihana nähdä ja vaihtaa kuulumisia. Nämä ovat siis oppilaita jotka ovat saaneet kuka enemmän, kuka vähemmän tukea päättötodistuksen eteen, täysin ilman tukea kukaan ei päättötodistusta saa.

Koulu heillä ei vielä ollut tältä syksyltä alkanut, eikä siinä mitään. Mutta kun kuuli heidän tulevista lukujärjestyksistä, niin alkoi vähän ahdistaa. Lähiopetuksen määrä oli aika niukkaa ja sielläkin vilisi hyppytunteja, koska kuten yksi heistä iloisesti nauraen ilmaisi ”kaikki kouluttajat lähti menee”.

Kouluttajia tosiaan "on lähtenyt menee" ammattioppilaitoksista. Sanni Grahn-Laasosen heitä kohtaan tuntema myötätunto ei ihan hirveästi ole lämmittänyt niiden käsittämättömien ratkaisuiden keskellä mitä amiksissa on päädytty rahoitusleikkauksien johdosta tekemään.

En ole ihan varma huolettaako minua enemmän nämä nuoret, se saavatko he tutkintonsa tehtyä ja pääsevät työelämään tämän kaventuneen opetuksen seurauksena, vai se että he pääsevät ja ovat täysvastuullisina siellä työelämässä hyvin ohuella opetuksella. Molemmat huolettaa, sekä yksilöiden että koko yhteiskunnan kannalta.

Amisreformi on mielestäni itseasiassa tosi hyvä. Hyvää siinä on etenkin rahoitusperusteiden muutos, se että oppilaasta joudutaan ottamaan vastuuta sisään- ja jopa uloskirjaamisenkin jälkeen ja se että yksilöllinen eteneminen mahdollistuvat entistä paremmin. Mutta ei tämän luokan uudistusta voi tehdä leikkaamalla sieltä samaan aikaan 190 miljoonaa.

Toivon, että tämä virhe korjataan ensi kaudella. Kanavoidaan rahoitusta niin, että etenkin enemmän tukea tarvitsevat nuoret saa tarvitsemansa tuen opintoihin ja arkeen ja mä toivon että me vihreät pidämme ääntä tästä asiasta, kuten puheenjohtajamme Touko Aaltokin omassa puheessaan piti. 

Kiitos.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti