tiistai 23. huhtikuuta 2019

Elämää vaalien jälkeen

Lähdin mukaan Vihreiden toimintaan joskus vuoden 2008-2009 tienoilla. Sen jälkeen olen ennättänyt olla mukana tekemässä tosi monia vaaleja, ensin kuntavaalit ja seurakuntavaalit Jyväskylässä ja sitten 2011 eduskuntavaalit Keski-Suomessa kampanjapäällikkönä (jepp, turpaan tuli, sitä vaali-iltaa ei kyllä unohda varmasti kukaan meistä ikinä) ennen muuttoa Jokelaan.



Tuusulassa sitten on tehty kahdet kuntavaalit, toisissa pormestariehdokkaana, etäisesti olin mukana pareissa presidentinvaaleissa, Eurovaaleissa, 2015 eduskuntavaaleissa. Nyt sitten oli aika puolueen soturina antaa oma panos käyttöön näissä 2019 eduskuntavaaleissa.



Lähdin tekemään vaaleja ensisijaisesti puolueelle, en itselleni. Vaikka tiedänkin, että olisin kansanedustajana epäilemättä todella pätevä, hyvä ja nainen paikallani, en kuitenkaan ole osannut missään vaiheessa unelmoida tai suunnitella poliittista uraa omalle kohdalleni. Enemmän ajattelen, että niin käy jos on käydäkseen, kun ja jos aika on oikea. Tavoittelimme vihreää vaalivoittoa ja sen saimme. Saimme todella pätevät edustajat Uudenmaan Vihreistä eduskuntaan ja omat 2410 ääntä yllätti todella iloisesti!

Kampanjan tekeminen oli juuri niin kivaa kuin muistinkin, etenkin katukampanjan. Ihmisten kohtaaminen, heidän kanssa jutteleminen on vaan aina parasta. Moni kohtaaminen päättyi halaukseen ja nyt voin todeta, että vaikka rahallisesti olen köyhempi kuin ennen tätä kampanjaa, henkisesti olen rikkaampi, enkä kyllä vaihtaisi ikäviäkään kohtaamisia pois.

Koska kampanjakokemusta oli paljon jo taustalla, tiesin millainen vaalien vuosikello on, tiesin mitä missäkin kohtaa kuulu tehdä, tiesin jopa sen koska ja miten vaalihulluus iskee ja miten silloin pitää toimia. Näissä ei yllätyksiä tullut, paitsi positiivisia: tuen määrä sekä omasta tukiryhmästä, lähiympäristöstä, toisten puolueiden ehdokkailta ja kannattajilta kyllä yllätti! Kaikki tsemppasi toinen toisiaan.



Se mikä eniten jännitti itseä vaalien tekemisessä, oli oma mieli ja sen kestäminen. Olen aika avoimesti puhunut omasta taustastani, muutaman vuoden takaisesta uupumisesta ja sen hoidosta. Olen aika kartalla siitä, etten voi lähteä ottamaan hirveästi turhia riskejä oman jaksamiseni kanssa. Syksyllä tuli vielä lisää kannateltavaa läheisen voidessa huonosti ja omien unien kadotessa hetkellisesti. Välillä mietin, miten ihmeessä aion selvitä tästä keväästä. Minulla on taipumusta ottaa kannettavakseni kaikki maailman murheet ja ajoittain se väsyttää.

Ehkä juuri tämän taustan takia selvisin paremmin kuin kukaan olisi osannut odottaa. Tiedostaen heikkouteni, osasin rytmittää kalenterini todella strukturoidusti: joka ikinen ruokailu ja nukkuminen oli merkattu ylös, yhtäkään juoksulenkkiä ei jätetty väliin, eväitä oli töissä, kaikkien takkien taskuissa ja repuissa, jokainen flaikkujen jako, paneeli ja somepäivitys oli selkeä osa selkeää projektia, missään vaiheessa elämä ei muuttunut kaaoottiseksi sähläämiseksi. Lapset sai ruoat, koiranpentu pääsi ulos ja nainen juoksemaan. Edes univelkaa ei tullut, nukuin yöni kuin tukki ja käytin päivän tunnit tehokkaasti.

Nyt tuntuu, että pystyn mihin vaan kun pystyin tähän! Ennen vaaleja haaveilin, että vaalien jälkeen ryhdyn politiikasta vieraantuneeksi rauhanaktivistihipiksi. Nyt kävin avaamassa uuden erillisen kampanjatilin ja lupauduin puoluekokousedustajaksi. Sunnuntaina on edessä puoluevaltuuskunnan kokous, aion hakea jatkoa myös puoluevaltuuskunnassa. Kuntapolitiikan tekeminen Tuusulassa jatkuu ja on parasta, parhaiden ihmisten kanssa. Ensi viikolla päästään valtuustoseminaarissa upottamaan kädet strategian konkretisoimiseen.

Ehkä jossain vaiheessa alan luomaan orientaatiota politiikasta urana itselleni. Tai sitten jatkan samaan tapaan kuin nyt, maailman pelastamista kaikilla elämäni osa-alueilla miettimättä mitä siitä saan itselleni, siitä en tiedä. Mutta tiedän, että nyt on kevät ja kevyt olo. On paljon tehtävää ja paljon mikä huolettaa, mutta myös paljon asioita jotka on paremmin kuin ennen.