maanantai 8. huhtikuuta 2019

Valtuustoblogi 3/2019: Käsiteltyjä aloitteita

Tämän illan kokouksen lista onkin niin lyhyt, että aloitin blogin kirjoittamisen jo etukäteen, jotta saisin sen edes julkaistua kokouksen päätyttyä, tai näin minä ajattelin, että lyhythän tämän kokouksen täytyy olla. Ennustin, että klo 19 päästään kotiin. Muita ennustuksia. Markus Meckelborg 18:55, Ulla Palomäki 19.30, Kim Kiuru 19:30. Mutta sitten selvisikin, että alkuun on yllätysesittelyä aiheesta Keski-Uudenmaan Sote. Ei siis tullutkaan kiirettä.

Pikakuva meidän kunnanhallituksen jäsenen Outi Huuskon kanssa ennen kokouksen alkua

Kuherruskuukausi alkaa siis olla ohi ja Keski-Uudenmaan Soten toiminta on alkanut vakiintua. Pyritään varmistamaan riittävä henkilöstö mm. Seuren kautta. Yhdennetään toimintatapoja. Vastaanottopalveluissa on uusi pilotti, jossa sairaanhoitajilla on enemmän puhelintyöskentelyä, tämä on sujunut vaihtelevasti, ajanvarauspalvelua puhelimitse tulee kehittää entisestään. Valinnanvapauskokeilun rahoitus päättyy kesän jälkeen, uusia päätöksiä jatkosta tehdään sen jälkeen.



§ 40 Meidän ihana Susanna Salokannel muutti Helsinkiin ja hänen tilalleen sitten tarkastuslautakunnan varajäseneksi valittiin niin ikään upea Hanna Rintala

§ 41TuPu:n aloite purkamisluvista todettiin käsitellyksi, ei tarvetta muutoksille, tämän kanssa voidaan elää, asia on nostettu esiin.

§ 42 Pasi Huuhtasen (PS) aloite enduroharjoitusradasta todettiin käsitellyksi, homma etenee, hieno juttu.

§ 43 Aloite hollantilaistyyppisestä kylätieratkaisusta todettiin käsitellyksi, pyöräilyn edistämisen suunnitelma on laadittu, kunta voi tehdä muutoksia vain kunnan omistamille teille. Aloitteentekijä Seppo Noro  (vas.) kritisoi vastauksen byrokraattisuutta ja esitti että valmistelija lähetettäisiin Hollantiin tutustumaan tällaisiin kylätieratkaisuihin.

§ 44 Kaupunkipyöräaloite sensijaan palautettiin valmisteluun. Haluamme, että tätä lähdetään toteuttamaan Tuusulassa aktiivisesti, ei vasta vuonna 2030! Palautus sai kannatusta yli ryhmärajojen, mutta Pekka Heikkinen (vas.) vastusti palautusta, joten äänestimme. Äänin 40-10 palautimme aloitteen valmisteluun.

§ 45 Ilmoitusasiat

Uusia aloitteita:

  • Ruut Sjöblom (Kok): Icehearts-toiminnan aloittaminen Tuusulassa
  • Ulla Rosenqvist (Vastuullinen oikeisto):Aloite kunnan edustajien osallistumisesta kutsuttuina erilaisiin tilaisuuksiin ja tapahtumiin
  • TuPu ym.: Kunnantalon väistöratkaisu kokonaisvaltaisesti
  • TuPu ym: Martta Wendelinin päiväkodin saattoliikenne sujuvaksi
  • 397 allekirjoittaneen adressi Vaunukankaan koululta: Sisäilma-asiat, toivotaan toimenpiteitä 
  • Anu Åberg ym: Aloite: Tuusulan kunnan aloitettava välittömästi maankäyttösopimusneuvottelut Kaukokiidon ja Åvallien kanssa. 




Kokous päättyi klo 19:21. Demarit voitti siis!